Kevätkukkijoita

Piipahdin Helsingissä ja mahdutin ohjelmaan pistäytymisen Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Siellä oli jo paljon kevätsipulikukkia ja muita kukkijoita. Aurinko pilkisteli välillä, mutta muuten oli vielä kylmän tuulista. Tänään Kangasalla aurinko näyttäisi paistavan täydeltä terältä. Ehkä unohdan ainakin vähäksi aikaa tälle päivälle suunnitellut työt ja lähden ulos. Mutta sitä ennen vähän väriä elämään kukkakuvilla.

Ja vielä vinkiksi kaikille pihanomistajille: kirjatkaa jo nyt muistiin, että syksyllä täytyy istuttaa kaikki rakennusten seinämät ja muut lumen alta ensimmäisenä paljastuvat paikat täyteen kukkasipuleita. Ja tietysti myös puskien aluset ja puiden juuret... Itse asiassa aina kun kaivaa istutuskuopan, voi mukaan heittää myös kourallisen sipuleita. Tämä vinkki sopii myös kaikille sissipuutarhureille, jotka haluavat levittää ilahduttavia pikkukukkia julkisille paikoille tai vaikkapa taloyhtiöiden pihoille.

Kotoisten leskenlehtien jättiläisserkut, ruttojuuret, kukkivat ennen lehtien puhkeamista. Olen joskus kuullut epäiltävän ruttojuuren nimen johtuvan siitä, että se leviää kuin rutto, tai että sitä vihataan kuin ruttoa. Mitä ilmeisimmin kasvin nimi viittaa kuitenkin siihen, että sen pahanhajuisten juurien on uskottu auttavan ruttoon. Kasvi onkin tullut suomeen viljeltäväksi lääkekasviksi. Mutta totta tuokin, että syvämultaisella ja kostealla kasvipaikalla ruttojuuri leviää hyvin ja hyvin leviäviä kasveja tunnutaan jostain syystä karsastettavan puutarhaharrastajien keskuudessa. Kerrostaloasujana sitä luulisi, että rehevät ja hyvin leviävät kasvit olisivat haluttuja, mutta ehkä puutarhalta kaivataankin nimenomaan haastetta eikä niinkään sitä helppohoitoisuutta, mitä niin usein peräänkuulutetaan. Ei sillä että itse välttämättä ottaisin ruttojuurta kasvamaan ainakaan pienelle pihalle, mutta hassulta tuo ristiriita silti tuntuu. Saman kohtalon on oman arvioni mukaan kokenut ainakin vuorenkilpi ja monet muutkin pihalta toiselle helposti siirrettävät peruskasvit.


Ruttojuuren lisäksi ihastelin virvaliljoja. Kuten ruttojuuret, myös virvaliljat (Bulbocodium vernum) aloittavat kasvunsa kukkimalla ja tekevät lehdet vasta kukinnan jälkeen. Suoraan maasta nousevat kukinnot ovatkin kuin pieniä aavemaisia virvatulia.


Kevätkurjenmiekoilla (Iris reticulata) on aivan upea väritys. Syvän sininen näyttää eksoottiselta varhaisessa keväässä.


Talventähdet (Eranthis hyemalis) ovat kellottavine lehtihelmoineen kuin vieraalle maalle eksyneitä tropiikkilintuja aloittaessaan kukintaansa lumen keskellä. Nyt kukinta alkoi olla jo ohi.


Isokevättähdet (Scilla luciliae) näyttävät mielestäni sieviltä. Taustalla hennon vaalenpunaista 'Pink Giant' lajiketta.


Silmutkin alkavat jo turvota. Ainakin Torkkelinmäellä kasvava muhkurarunkoinen pihasyreeni näytti jo valmiilta kesään, samoin kuin vanhoja kukkiaan vasta karisteleva köynnöshortensiakin.


En tainnutkaan ehtiä ulos aurinkoiseen aikaan. Keitän siis kahvit ja siirryn tietokonehommiin.

Huhtikuu

Huhtikuu on oikukas kuukausi. Aurinko saattaa paistaa lämpimän näköisesti, mutta ulkona vastaan iskeekin jäätävä viima. Tai kuten eilen, aamu valkenee kuulaan aurinkoisena, kylmänä, mutta tuulensuojapaikoissa lämmön voi jo tuntea. Mutta sitten säätila vaihtuukin yllättäen räntään ja rakeisiin. Kun herää aikaisin nauttimaan aurinkoisesta aamuretkeilystä, ja kun puoleltapäivin palaa kotiin räntäsateessa, tuntuu päivä niin riittoisalta, että yhdessä vuorokaudessa tuntee eläneensä kaksi.

Tänään Hatanpään arboretumissa viima riepotteli kasveja niin, että ne eivät pysähtyneet valokuviinkaan. Pajunkissat tanssivat tuulessa.

Kevätlumipisarat helmeilivät nurmella. Sitkeästi kasvit sietävät raakaa viimaa, vaikka ne näyttävät niin hennoilta ja haavoittuvaisilta.

Kuvasaalis jäi vähäiseksi, sillä lainakamerasta loppuivat patterit heti alkuunsa. Mutta ei minulla ole kiire, sillä kaipaan kuvata kukkia ja värejä ja niitä saa vielä odottaa. Kaikki on vasta alussa.

Kevään ensimmäisiä

Talvi meni ja kevät saapui aika yllättäen. Talvi on muutenkin kulunut huomaamatta, miltei elämättä, lähinnä työtä tehden tai työnteosta hermoillen. Mutta nyt on kevät ja pitkät illat ja päivän aktiivinen aika lähes tuplaantunut. Retkeily voi taas alkaa.

Kevään ensimmäisiä näkyi tänään aamuretkellä: krookuksia, sinivuokkoja ja kuikkia, noita jylhiä muinaislintuja. Ja paljon muutakin tietysti. Nyt saa koko ajan arpoa, pitäisikö käsillä kameraa vai kiikareita. Kamera vei voiton ja tavoitti keltaisenkuultavia narsissinalkuja.


Nuorempana en pitänyt krookuksista. Niissä oli mielestäni jotain pönöttävää. Mutta nyt on mieli muuttunut, kuten niin monessa muussakin asiassa. Kevätsahrami (Crocus vernus) kuulostaa jo nimenäkin keväiseltä. Safframinkeltainen on kevään väri. Vielä vähän aikaa on odotettava keltaisuuden paljastumista terälehtien suojasta.


Sinivuokot ovat leskenlehtien ohella merkkikasveja. Niissä on jotain kovin urheaa, kun ne ponnistelevat pölyn ja kuolleiden lehtien keskeltä kohti valoa. Urheita ja uutteria ovat muurahaisetkin, jotka levittävän sinivuokkojen siemeniä valloittamaan uusia kasvupaikkoja. Ja eikö vain maksaan viittaava nimi Hepatica nobilis olekin hyvin hahmotettavissa?


Ostin kasvilamppusysteemin ajatuksena paneutua täysillä versotusharrastukseen (eihän se ole harrastus eikä mikään, missä ei tarvita varusteita). Nyt ikkunalla kasvaa vaihtelevasti auringonkukkaa, sinappikaalia ja vihanneskrassia - kaikki kurkotellen kohti pohjoisenpuolesta luonnonvalonlähdettä, välittämättä vähääkään kalliista kasvivaloista. Myös ikkunayrttini korianteri ja kirveli näyttävät aneemisilta, joten valon teho vähän mietityttää. Eiliset messutuliaiseni, lakritsan makuisen Tagetes filifolian, muuten vaan hyvän tuoksuisen pelargonin nimeltään "Clorinda" sekä kultalehtisen pelargonikaunokaisen nimeltään "Crystal palace Gem" sijoitan suosiolla ikkunalaudoille yrittämättäkään mahduttaa niitä kasvivalojen vaikutuspiiriin. Ulos pääsevät kaikki kunhan sää lämpiää ja saan parvekkeelta viimekesäiset koivuntaimet ja muut sissikasvit karkoitettua.