Talven juhlaa

Ulkona on kaunis lumimaisema. Ensin tulivat pakkaset, sen jälkeen on satanut muutaman päivän lunta. Oikein jouluista. Pyhien aikana voi päästä ainakin pulkkamäkeen ja luistelemaan. Puutarharetkillä olen käynyt viimeksi muutama viikko sitten. Talvipuutarha oli tavoitteena, mutta päädyinkin Kaisaniemen kasvitieteelliseen. Sieltä muutama kuva toivottamaan iloisia juhlapyhiä ja onnea tulevalle vuodelle. Puutarharetkeily jatkuu ensivuonnakin, ehkä jo välipäivinä. Siihen asti leppoisaa oloa kaikille!

Puiden vanhuus

Herttoniemen kartanopuistoon kuuluu kummia.

Puuvanhuksien latvuksia kevennetään, jotta rungot jaksaisivat pysyä pystyssä vielä joitain vuosia tai vuosikymmeniä. Sata, sataviisikymmentä, ehkä kaksisataa vuotta on pitkä elinaika, joten väsymys on ymmärrettävää. Mutta nuorennusleikkausten jälki on kyllä surullista katseltavaa.

Voi tuota lehvästönsä menettänyttä lehmusta! Risukasoissa loistavat versojen punaiset, oranssit ja keltaiset silmut, jotka eivät enää avaudu pehmeiksi sydänlehdiksi.

Tämä raukkka näyttää suorastaan rivolta, paljaaksi riivityltä. Mutta ehkä tunnelma on keväällä toinen, kun huomio kiinnittyy tuohon yhteen versovaan oksaan, sen hennon vihreyden luomaan toiveikkuuteen. Kun ympäristö on siistitty irtileikatuista oksista ja linnut ovat ottaneet tyngät laulupuikseen. Ehkä.


Rungot näyttävät nyt kieltämättä nuorilta, kuin olisivat kasvaneet tiheässä metsässä ja joutuneet kilvan tavoittelemaan aurinkoa. Mutta niiden iän myötä muotoutunut persoonallisuus on kadonnut harottavan latvuksen ja lenkottavien oksien mukana.


Perustelut leikkauksille ovat hyvät ja kaupunkilaiset saavat olla tyytyväisiä siitä, että heidän hyvinvoinnistaan pidetään näin huolta. Nyt eivät puiden vanhuudenvaivat - tippuvat oksat ja lahoavat, kaatuilevat rungot - pääse vahingoittamaan heitä. Puistossa on turvallista kulkea tuulisellakin säällä.

Paljon muutakin on puistossa tapahtunut viimeisen kuvausreissun jälkeen. Kaneilta on nyt pääsy kielletty kaikkeen herkulliseen. Rusakot olivat ennen suojauksia ehtineet verottaa porraspielien ruusuja ja jättäneet verkottajille papanat merkiksi käynnistään - vetsenterävästi viillettyjen versonkärkien lisäksi. Herkkuhetket ovat nyt ohi ja pitkäkoipien on syytä etsiä ruokansa metsän puolelta.

Elämä jatkuu; vahojen puiden uupuessa uudet ottavat vauhtia kasvuunsa. Nuoruusvuodet on turvattu ainakin kanien tuhoilta. Ja toivottavasti myös ruohonleikkureilta ja siimaleikkureilta...

Viimeiseksi on vielä pakko laittaa ennen ja jälkeen kuva: etsi eroavaisuudet.

Ai niin! Tänään oli tällä erää viimeinen työpäivä kaupungin puistotyöntekijänä. Helsinkiläinen olen jatkossakin ainakin osittain, mutta ehkä retkeily nyt siirtyy enemmän Tampereen suuntaan. Ehkä.

Ensilumi

Ensilumi tuli keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Joskus lokakuun lopulla satoi jo pikkuisen lunta, mutta se suli heti pois. Nyt lumi on pysynyt ainakin kaksi päivää, sillä vesivihmasta ja rännästä huolimatta sitä oli tänään iltapäivällä vielä pikkuisen jäljellä.

Talvi saapui myös Herttoniemen kartanopuistoon. Eilen en ehtinyt kuvaamaan, mutta tänään sain ikuistettua jäljellä olleen valkoisuuden.

Huomatkaa kuvan vasemmassa laidassa pilkistävä kaniverkko; niiden pystyttäminen taitaa olla tämän hetken kuumin ilmiö Helsingin puistoissa. Pupuilla on työllistävä vaikutus!

Vanhat kaikennähneet puuvanhukset ottavat piiskaavat viimat ja jäätävät räntäsateet tyynesti vastaan.

Vielä muistiinmerkintä tulevia vuosia varten; joulukausi avatui eilen punaisen paperitähden ilmestyttyä ikkunaan. Ulkona voi vihmoa ja pimentyä, mutta sisällä hohtaa lämmin punainen valo.

Kasvitieteellisen syksyä

Kävin lauantaina Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa katselemassa syksyä. Kasvitieteellinen on oma maailmansa; siellä kasvit toimivat pikkuisen eri tahtiin kuin muissa puistoissa. Nytkin pääsin vielä ihailemaan vihreitä lehtiä ja jopa kukkia. Koska kesä on nyt ajatuksissani lopullisesti ohi, keskityin kuitenkin etsimään kaikkea syksyistä: siemeniä, putoilevia lehtiä ja syysvärejä.

Siemeniä lennättävät hahtuvat ovat hienoja. Kuten vaikkapa pensaskärhön ja sakasankärhön pehmoiset haituvat.

Hahtuvaisia ovat myös perennoiden pallurat.

Heinien huiskilot loistivat puhkipalaneen valkoisina kirkkaassa syysvalossa.

Siemeniä näistäkin palloista löytyy: rautatieomenoita ja pallo-ohdakkeita.

Siemenet ovat valmiita kylväytymään myös kuunliljoilla ja kuningasliljalla.

Pähkinäpensas on karistanut lehtensä mustan mullan raaka-aineeksi. Tosin en tiedä, poistetaanko kasvitieteellisessä lehtiä puiden ja pensaiden alta, vai saavatko ne jäädä ruokkimaan emopuutaan. Toisaalta lehtien luulisi olevan olennainen osa ekosysteemiä, mutta ehkä ainakin osa niistä on siisteyden takia poistettava. Tai tautien ja tuholaisten leviämisen välttämiseksi. Enpä tiedä, enkä pääse asiaa selvittämäänkään. Harmillisesti puutarhan portit menevät arkisin kiinni jo viideltä, joten työpäivinä sinne ei ennätä.

Siemenistä ja lehdistä pääsen vaahteroihin. Vaahtera-alue loisti tällä kertaa ylitse muiden ja siellä vietin suurimman osan retkestäni. Vaahteroiden siemenet ovat juuri nyt hienoja lentäessään rapisevina propelliparvina puiden latvuksista kohti maata. Vuorivaahtera näyttäisi olevan poissa omasta ympäristöstään, sillä sen lehdet loistivat vielä vihreinä, vaikka siemenet valmistautuivat jo lentoon.

Kasvitieteellisen opaslehtisessä kuitenkin kerrotaan vuorivaahteran, samoin kuin niverävaahterankin, olevan kotoisin suunnilleen samoilta maantieteellisiltä alueilta kuin kotoinen metsävaahterammekin. Edelleen opaslehtisen mukaan pohjoisella pallonpuoliskolla ja trooppisissa vuoristoissa kasvaa noin 150 vaahteralajia (Acer). Vaahteroiden lehtimuoto vaihtelee, mutta hedelmät ovat tyypillisiä kaksilohkoisia lenninsiivellisiä lohkohedelmiä.

Metsävaahteran lehti näyttää mielestäni liian ronskilta ollakseen tyylikäs, mutta kuten sanottu, onhan niitä muitakin vaahteroita. Vaikkapa mainittu niverävaahtera, joka ei kasva puun mittoihin, vaan jää suureksi pensaaksi.

Suureksi puuksi kasvaa puolestaan sirolehtinen, kaukoidästä kotoisin oleva huntuvaahtera.

Vaahterasiirappia valmistetaan sokerivaahterasta.

Olikohan tämä pensasmainen vaahtera viinivaahtera? Sievä se ainakin on, ja lehdet muistuttavat pikkuisia viininlehtiä.

Lopuksi euroopanpyökki, ihan vain vertailuksi, sillä kuvasin saman puun myös toukokuussa. Syysvärittyneissä lehdissä kuultaa sama pehmeys kuin kevään nuorissa lehdissä ja kalveassa rungossa.

Lehtisateessa

On hauska seurata eri puiden talvettumista. Jotkut lajit, kuten metsävaahtera, pudottavat lehtiään hiljalleen paksuksi, syksyä pitkään värittäväksi matoksi. Saarni puolestaan tipauttaa lehtensä kirjaimellisesti yhdessä yössä. Oksistoon juuttuneita lehtiä satelee hiljalleen pari päivää rysäyksen jälkeen, mutta sitten puu onkin paljas ja puhdas. Kävin perjantaina kuvaamassa loppusyksyn lehtiä Herttoniemen kartanon puistossa. Valo on jo vähissä eikä kuvaaminen töiden jälkeen tahdo enää onnistua. Onneksi aurinkoisen päivän jäljiltä valoa riitti vielä iltapäiväksikin ja ehdin napata muutaman kuvan dokumentiksi syksyn hiemoimmasta ajasta, jolloin väriä on enää vähän, mutta vaikuttavasti.


Viimeiset lehdet sinnittelevät puissa.

Vanhat ruusulajikkeet loistavat vielä keltaisen ja oranssin sävyissä.

Marjojakin on vielä. Ruusunmarjojen lisäksi ainakin koiranheiden marjat hohtavat epätodellisen punaisina lehdettömässä metsässä.

Taikinamarja on ihana pensas: vaatimaton, mutta viehättävä. Jo varhain keväällä se ilahdutaa vaalealla viherryksellään ja vielä myöhään syksylläkin se loistaa hennon vaaleankeltaisena kaikkea ruskeutta vasten. Kannattaa muuten varoa taimimyymälöiden taikinamarjoja mikäli haaveissa siintelee tuo siro kasvutapa, sillä usein ulkomailta tuodut taikinamarjat ovat rotevia ja jämäköitä ja siten ilmeeltään aivan erilaisia kuin tuo kotoinen pensaamme.

Puhun paljon väreistä, mutta tuhatsävyinen ruskeuskin on hienoa.

Lopuksi vielä paluu kartalle, eli yksityiskohdista kokonaisuuteen. Kartanopuistossa on paljon puolisalaisia yllätyksiä, mm. Lemmenkujaksi nimetty oikopolku puiston reunalla.

Ehdinpäs kerrankin kuvaamaan ennen lehtipuhaltimia! Ei sillä että minulla olisi jotain niitä vastaan - päinvastoin pidän laitetta oikein kätevänä puistotyöläisen ominaisuudessa, mutta työn ulkopuolella arvostan kyllä paksuja lehtimattoja ja hiljaisuutta.

Matkalla lähikauppaan

Puutarharetkeilyä voi harrastaa hyvin pienimuotoisesti. Se on nyt välttämätöntäkin, kun illan valoisa aika on niin kovin lyhyt ja lyhenee tulevana viikonloppuna entisestään. Onneksi kaikkea kivaa näkyy myös kävellessä pysäkille tai lähikauppaan.

Upeinta syksyssä on värien uskomaton harmonia. Kaikki tuntuu sopivan kaikkeen; maailma muuttuu kovien kontrastien kesäväreistä monta astetta pehmeämmäksi.

Koirapuistoa reunustava mongolianvaahteran ja koivuangervon kokonaisuus on kuin liiduilla piirretty.

Pidän kovasti tuosta pyöreänkulmikkaasta lehtimuodosta ja särmikkään polveilevasta oksistosta.

Kotimatkapysäkkini vierellä kasvaa hieman epätavallisempi sirotar. Sorvarinpensaat koreilevat erityisesti hedelmillään, mutta myös niiden versosto on koristeellinen.

Muutakin värikästä pysäkin vierustalla kasvaa. Hehkuvan punaiset lamoherukat varastavat ainakin minun huomioni päivästä toiseen, aina yhtä varmasti ja tyynen arvokkaasti.

Kaunis on myös vaahteran, pihlajan ja karkuun päässeen isotuomipihlajan kolmikko ryteikköisellä joutomaalla.

Vihdoin kaupan pihalla; siellä punertaa japaninhapppomarja.