Kevään ensimmäisiä näkyi tänään aamuretkellä: krookuksia, sinivuokkoja ja kuikkia, noita jylhiä muinaislintuja. Ja paljon muutakin tietysti. Nyt saa koko ajan arpoa, pitäisikö käsillä kameraa vai kiikareita. Kamera vei voiton ja tavoitti keltaisenkuultavia narsissinalkuja.
Nuorempana en pitänyt krookuksista. Niissä oli mielestäni jotain pönöttävää. Mutta nyt on mieli muuttunut, kuten niin monessa muussakin asiassa. Kevätsahrami (Crocus vernus) kuulostaa jo nimenäkin keväiseltä. Safframinkeltainen on kevään väri. Vielä vähän aikaa on odotettava keltaisuuden paljastumista terälehtien suojasta.
Sinivuokot ovat leskenlehtien ohella merkkikasveja. Niissä on jotain kovin urheaa, kun ne ponnistelevat pölyn ja kuolleiden lehtien keskeltä kohti valoa. Urheita ja uutteria ovat muurahaisetkin, jotka levittävän sinivuokkojen siemeniä valloittamaan uusia kasvupaikkoja. Ja eikö vain maksaan viittaava nimi Hepatica nobilis olekin hyvin hahmotettavissa?
Ostin kasvilamppusysteemin ajatuksena paneutua täysillä versotusharrastukseen (eihän se ole harrastus eikä mikään, missä ei tarvita varusteita). Nyt ikkunalla kasvaa vaihtelevasti auringonkukkaa, sinappikaalia ja vihanneskrassia - kaikki kurkotellen kohti pohjoisenpuolesta luonnonvalonlähdettä, välittämättä vähääkään kalliista kasvivaloista. Myös ikkunayrttini korianteri ja kirveli näyttävät aneemisilta, joten valon teho vähän mietityttää. Eiliset messutuliaiseni, lakritsan makuisen Tagetes filifolian, muuten vaan hyvän tuoksuisen pelargonin nimeltään "Clorinda" sekä kultalehtisen pelargonikaunokaisen nimeltään "Crystal palace Gem" sijoitan suosiolla ikkunalaudoille yrittämättäkään mahduttaa niitä kasvivalojen vaikutuspiiriin. Ulos pääsevät kaikki kunhan sää lämpiää ja saan parvekkeelta viimekesäiset koivuntaimet ja muut sissikasvit karkoitettua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti