Keväästä kesäksi

Yhtäkkinen kesä. Silmut kasvoivat pieniksi lehdiksi hetkessä, muutaman päivän aikana. Keskiviikkona tunnistimme työpaikalla epämääräisen pieniä kartanopioninalkuja ja jo perjantaina ne seisoivat korkeina, nuppuisina. Hiirenkorvajuomien ja pihlajanlehtisalaatin aika vilahti ohi, mutta onneksi muuta purtavaa löytyy ulkoa vielä pitkään. Helatorstaina oli Hatanpään arboretumissa kuitenkin vielä kevät, käenrieskat ja muut sipulikukkijat valloillaan:


Kasvimaani on nyt maantieteellisesti niin kaukana, että hoitotoimet täytyy tehdä silloin kun sattuu maisemiin, säätilasta ja ajankohdasta riippumatta. Vappuna saimme muokattua maata ja kylvimme härkäpavut, lehtikaalit, kyssäkaalit, persiljat, porkkanat ja palsternakat (syksyllä maahan unohtuneista palsternakoista saimme oivallisen sosekeiton - yksi monivuotisen palstan iloja, joista nyt ensimmäistä kertaa pääsen nauttimaan). Käytimme niitä siemeniä, mitä kaapeista sattui löytymään - jotkut olivat todellista vuosikertatavaraa, mutta toivottavasti lähtevät kasvuun. Seuraavan kerran pääsen palstalle touko-kesäkuun vaihteessa, joten nytpä nähdään sekin, kuinka hyvin palsta hoitaa itsensä. Olen ennenkin jättänyt kasvit oman onnensa nojaan kuukaudenkin ajaksi, mutta en koskaan näin kasvukauden alussa. Onneksi palstan toinnen hoitaja pääsee ainakin kerran, ehkä kaksikin tässä välillä katsastamaan kastelutarvetta, mutta vähäiseksihän se jää verrattuna normaalikevään vähintään pari kertaan viikossa tehtäviin vierailuihin.

Tältä palstalla näytti vappuna (huomannette, että en ole kovinkaan pedanttinen - tästä eräät voivat kyllä olla eri mieltä - vaan tärkeintä on saada jotain kasvamaan, käytävien suoruudesta ja siisteydestä viis). Elämme siirtymävaiheessa kohti kateviljelyä; maan muokkaaminen saa loppua kokonaan kunhan kasvupenkkien paikat muotoutuvat kohdilleen.


Olen kasvimaan puutteessa muokannut pikkuisen parvekkeeni kasvimaaksi. Ruukkuissa ja laatikoissa on kasvamassa salaattia, kesäkynteliä, persiljaa, rohtosamettikukkaa, kuukausimansikkaa, lamopinaattia ja kirveliä. Lisäksi tilaa on jätetty salkopavuille, koristekrassille ja vielä määrittelemättömille yrteille. Timjamia nyt ainakin, ehkä ranskalaista rakuunaa, basilikaa... Ja tietysti parvekkeella kasvaa myös pelargoneja ja orvokkeja ja samettikukkia; osa syötävien lehtiensä, osa kukkiensa ja osa tuholaisia karkoittavan vaikutuksensa takia. Ja muutama ihan muuten vaan, kun näyttävät niin mukavilta.

Vielä anteeksipyyntö sinulle ystäväni, joka odottelit vesi kielellä horsmasatoa parvekeruukuistani; nyt lähtivät kuokkavieraat juurineen. Hormasadon voi kyllä hakea pihaltakin, en suostu luovuttamaan niille kallisarvoista kasvutilaa parvekkeelta. Tosin olisi hauska tietää, onko joku levittänyt luonnonmukaisuuden ja villivihannesten käytön aatetta parvekeoloihin. Ainakin yhden - muotoonleikatun tosin - koivun olen nähnyt kalliolaisella parvekkeella, mutta entä suuremmassa mittakaavassa? Voisiko parvekkeensa täyttää poimulehdillä, voikukilla, nokkosilla, vuohenputkilla, horsmilla, siankärsämöillä... Hauska ajatus sinänsä, mutta täällä Suomessa, missä jokaisesta puistopläntistä tai lähimetsästä riittää ruokatarpeita kerättäväksi, tuollainen omistautuminen vaatinee... no, omistautumista. Tosin omakohtaisesti on todistettu, että kun parvekkeensa jättää yhdeksi kesäksi oman onnensa nojaan, on siellä nopeasti rehevä kasvusto kaikenlaista villiä, eli ehkä tuollainen luonnonmukaistaminen kävisi helpostikin.

Miksiköhän muuten parvekepuutarhat kuvataan aina jossain hulppeissa lasitetuissa kesähuoneissa? 70-luvun kerrostaloissa (puhumattakaan vanhemmista taloista) asuville puutarhalehtien sivuilla esiteltävät parvekkeet ovat vain kaukainen haave. Tai eivät ehkä haavekaan, sillä ainakin itse pidän omasta lokeroparvekkeestani, mutta aivan eri maailmasta ne joka tapauksessa ovat. Ja lasitetulla parvekkeella varustetussa asunnossa asuneena voi todeta, että lasit eivät aina ole pelkästään plussaa, etenkin jos ne eivät aukea kunnolla ja suunta on suoraan etelään. Kuumuus voi käydä tappavaksi kasveille.

Lopuksi vielä palstamuistoja viime kesältä.

Ihanaa kirveliä, joka täytyy nauttia tuoreena (ja jota ei kannattaisi päästää kukkimaan, mutta minkäs teet, kun ei raaski leikata koko kasvustoa alas):

Myöhempi huomio: onko tuossa nyt sitten kuitenkin korianterin kukintoja? Taitaa olla. Herkkua on sekin ja yhtä lailla sitä kannattaisi leikkoa, jotta ei pääsisi kukkimaan.

Koristekrassia; jonkinlainen jaloste itse kerätyistä siemenistä. Aikoinaan kasvattelin hienoja lajikkeita jotka nyt ovat muuntuneet kaikki samanlaisiksi. Kasvatan uskollisesti krassia, vaikka jostain syystä en saa sitä menestymään kunnolla ja unohdan säännöllisesti kerätä siemenet kapriskorvikkeina säilöttäviksi.

Lehtikaali on mitä mainioin kasvatettava; helppo, satoisa ja maistuva. Ja ihan hienon näköinenkin, minkä myös kesäkukkaistutusten suunnittelijat ovat huomanneet. Edessä oleva italialainen lajike osoittautui kauniiksi, mutta ei läheskään niin makoisaksi ja satoisaksi kuin taustalla näkyvä hyötykasviyhdistyksen myymä lajike (siemenepussit ovat siellä kaukana, joten en pääse tarkistamaan nimiä). Palsternakkakin kurkottelee siinä lehtiään - äläkää vaan erehtykö luulemaan sitä huonosti kitketyksi vuohenputkeksi.


Ja tietysti vielä nigellaa, nimikkokasviani. Kuvassa ryytineitoa, jonka mustat siemenet antavat hauskan vivahteen kaikenlaisiin ruokiin, mutta etenkin tomaattikeitto nousee nigellan maustamana gourmet-luokkaan.