Päiväkahvilla Lenininpuiston kallioilla

Mikä ihana syyskesäinen vapaapäivä! Oivallinen päivä puutarharetkeilyyn termoskahvien varjolla; kyllähän kahvitella täytyy, vaikka olisi miten paljon muutakin tekemistä. Auringon valaistessa Vallilan kalliot, valaisevat auringonkukat ikkunalla sisälläolijoiden mieltä. Toinen kukka on tervehdys Kumpulan koulukasvitarhalta, toinen oman palstan satoa. Tällainen on oma ikkunanäkymäni. Saan katsella puita ja kallioita, mutta niin saavat monet muutkin Helsingin kantakaupungissa asuvat. Onneksi kaupunki on rakentunut kallioiden lomaan, jolloin osa vaikeimmin rakennettavista maastonkohdista on jäänyt vihreiksi mielenvirkistäjiksi asutuksen ja teiden keskelle.

Päivän retki suuntautui yhteen tällaiseen rakentamiselta säästyneeseen kalliopuistoon, Lenininpuistoon Linnanmäen kupeelle. Puisto on todellinen virkistyskeidas kaupungissa; keskeltä autojen melua ja katuvilinää voi pujahtaa suurten puiden varjoon, puronsolinaan ja lintujen lauluun. Valo ja varjo vaihtelevat, kallioiden takaa ja lomasta pilkahtaa aina uusia näkymiä, siellä täällä on oivallisia paikkoja levähdykseen. Puistossa voi loikoilla aurinkoisella nurmella tai lukea salaisessa sopukassa puiden katveessa. Tuulen suhina peittyy välillä kirkunaan ja näkökentässä vilahtaa jokin huvittelukieputin, mutta ääni ei ole häiritsevä, pikemminkin hymyilyttävä.

Vapaasti soljuvaa vettä on puistoissa yleensä harmillisen vähän. Lenininpuistossa puro laskee kiemurrellen läpi puiston päätyen lähellä kulttuuritaloa olevaan altaaseen. Puro halkaisee kiviuomassaan nurmikon, luikertaa kalliohalkeamasta ja putoaa pienenä putouksena yli kallion. Virtaava vesi on kirkasta ja jo sen näkeminen virkistää mieltä.

Mielestäni hauskinta puistossa on portaat ja liuskekivipolut, jotka johtavat ei-mihinkään; ne alkavat tyhjästä ja päättyvät kivenkoloihin ja nurmilaikkuihin. Kuin kulkijaa johdateltaisiin unohtamaan päämäärätietoisuus ja houkuteltaisiin heittäytymään pieneen seikkailuun.

Puisto on rekennettu 1960-luvulla ja se on monella tavalla aikakautensa puutarhaihanteiden malliesimerkki. Yksi kiinnostava piirre on se, että puisto on alunperin suunniteltu Helsingin kaupungin ja Suomen puutarha-arkkitehdit ry:n puutarhanäyttelyä varten. Näyttelyalueesta pidetyn suunnittelukilpailun voitti Maj-Lis Rosenbröjerin ehdotus Kalliokukka. Suunnitelman nimi ei tee oikeutta puistolle, mutta huomionarvoista on se, että suunnitelmassa on todella ansiokkaasti hyödynnetty paikan alkuperäistä luonnetta. Paljon on tietysti muuttunut kun paljaista kallioista on rakennettu vihreä keidas, mutta paikan aluperäinen runko, itse kalliot, on jätetty tärkeäksi osaksi kokonaisuutta.

Lenininpuistossa kasvaa runsaasti helmiä kasviharrastajille, mm. useita arkoina pidettyjä tai muuten harvinaisia kasveja, joita ei kasva muissa Helsingin puistoissa. Puistosta on löydettävissä ainakin orjanlaakeri, koiranpensas, euroopanmarjakuusen lajikkeita, liuskahopeavaahtera ja lumiherukka. Maininnan arvoisia ovat myös Helsingin komeimmaksi mainostettu kanadanhemlokki sekä hibatuija ja kartiokuusi. Puiston keskiosassa kasvaa todennäköisesti Helsingin ainoa koreantuija, joka on helppo tuntea koristeellisista, alta valkoisista neulasista. Ei niin harvinaisia, mutta aivan ihania tunnelmanluojia ovat mm. vesialtaan partaalla kasvavat jalopähkinä ja riippajalava.

Lenininpuisto on muuten saanut nimensä vuonna 1970 V.I. Leninin satavuotisjuhlan kunniaksi. Sittemmin nimeä on ehdotettu vaihdettavaksi, mutta eipä kai nimi puistoa pahenna, vaikka nimellä ei edes olisi mitään tekemistä paikan kanssa. Vai pahentaako?

Kiitos muuten kaikille kommentoijille! Hauskaa, että olen saanut sukulaisten ja ystävien lisäksi uusiakin lukijoita. On kivaa saada vinkkejä uusista puutarharetkikohteista sekä löytää kiinnostavia blogeja omille lukulistoilleen.