keskiviikkona, syyskuuta 09, 2009

Talvipuutarhan puistossa

Kauheaa kuinka aika kuluu. Työnteon vielä jaksoi, mutta nyt kun se yhdistyy opiskeluun, vaikkakin vain osa-aikaiseen, vapaata ei enää jää harrastuksiin. Tosin kuuliaisena työtekijänä olen velvollisuudentuntoisesti alkanut harrastaa rentoutusvenyttelyä pysyäkseni työkuntoisena koko pitkän syksyn. Puutarharetkeily on siis jäänyt vähemmälle, mutta onneksi kesän aikana kertynyttä retkisatoa on vielä perkaamatta.

Yksi mukava retkipaikka on Helsingin kaupungin talvipuutarha. Sinne eksyin viimeksi elokuun lopulla. Kasvihuoneet olivat kiinni, joten tulin vaihteeksi kierrelleeksi näyttävässä muotopuutarhassa.

Talvipuutarhan rakennutti kenraalimajuri Jakob Julius af Lindfors arkkitehti Karl Gustaf Nyströmin suunnitelmien mukaan. Lindfors lahjoitti rakennuksen Suomen puutarhayhdistykselle, joka piti alueella puutarhakoulua. Talvipuutarha avattiin yleisölle vuonna 1893.

Kaupunki osti talvipuutarhan ja puutarhayhdistyksen muut rakennukset vuonna 1907. Lindforsin tahto oli, että kaupunkilaiset saavat tutustua Talvipuutarhaan maksutta. On onni että näin ihanaan ympäristöön pääsee ilmaiseksi levähtämään, termoskahveille tai muuten vain tutkailemaan trooppisia kasveja.

Mutta nyt ei pitänyt puhua kasvihuoneista eikä eksoottisista kasveista, vaan puistosta. Puiston kuuluisin nähtävyys taitaa olla upea kukkiva muuri. Löysin keväisen kuvan takavuosilta ja vertailuksi sen alla on kuva elokuun lopulta.

Minua ovat aina kummallisesti kiehtoneet voimakkasti muotoon leikatut puut ja istutusten tarkka järjestelmällisyys ja symmetria. Mutta tulkoon nyt todetuksi, että en suosittele tällaisia ilmestyksiä kotipihoille; ne ovat parhaimmillaan erikoisuuksina tarkoin valituissa ympäristöissä. Ehkä tämä viehtymykseni on jäänne opiskeluajoilta, jolloin oli suurta muotia yhdistää villiä ja luonnonmukaista selkeärajaiseen geometriaan. Tai en nyt enää muista oliko se kovinkaan laaja trendi vai vain oma innostukseni.

Talvipuutarhan puisto on omistettu erityisesti ryhmäruusuille. Koska olen todella lusmulla tuulella, lainaan tekstiä suoraan Helsingin kaupungin rakennusviraston verkkosivuilta:

"Kaupunginpuutarhuri Svante Olsson suunnitteli ja rakennutti ruusutarhan vuonna 1924 geometrisen puutarhatyylin mukaiseksi. Ruusutarhassa on kokoelma sekä vanhoja että uusia ryhmäruusulajikkeita. Lajikkeet ovat vaihdelleet vuosien mittaan. Perinteisesti terassin kivimuurin edustalla on ollut väriltään keltainen ruusulajike, reunimmaisissa penkeissä kukkivat valkoiset ruusut, sitten vaaleanpunaiset ja keskellä tummanpunaiset. Ruusutarhan lajikkeiden valintaan on vaikuttanut kukan värin lisäksi lajikkeiden kestävyys. Ruusut kukkivat heinäkuusta pitkälle syksyyn. Ryhmäruusut ovat matalia, pitkälle jalostettuja ja yleensä pitkään kukkivia ruusuja. Nykyiset ryhmäruusulajikkeet ovat noin satavuotisen jalostustyön tulos. Niitä on jalostettu pääasiassa Länsi- ja Keski-Euroopassa sekä Yhdysvalloissa eikä lajikkeiden talvenkestävyyteen ole tarvinnut kiinnittää huomiota. Suomessa ongelmana on useimpien ryhmäruusulajikkeiden huono talvenkestävyys."

Että näin. Yritän palata puutarhalle vielä lähitulevaisuudessa, sillä yllättäen noilta mainitsemiltani verkkosivuilta löytyi todella hyvä selostus ja kartta alueella kasvavista ruusulajikkeista. Tuolla elokuun lopun pikakierroksella en niihin ehtinyt perehtyä.

Keskityin enemmän kesäkukkiin. Puutarhalla oli nimittäin menossa äänestys hienoimmasta kesäkukkaasetelmasta. Minä pidin tästä:

Tutkailin myös kasvihuoneiden edustalla olevaa kesäkukkaistutusta, joka oli siro ja viehättävä. Toisin kuin esimerkiksi herttoniemen kartanon vastaava, mitä en ole viitsinyt edes ikuistaa. On hauskaa, että tällaisia vanhanaikaisia istutuksia jälleen rakennetaan, vaikka luultavasti ne ovat kalliita.

Hrttoniemessä ongelmana taitaa olla se, että siellä yritetään yhdistää vanhoja elementtejä, kuten leikattuja puksipuita ja verililjapuita, edullisiin, tosin myös aikakauteen sopiviin, kesäkukkiin. Tuloksena on sekasotku, missä verililjat ja puksit hautautuvat kosmoskukkien alle eikä mikään näytä miltään. Asetelmassa täytyy olla ryhtiä ja rytmiä!

Toinen aika kummallinen kesäkukka-asetelma löytyy talvipuutarhan aidan ulkopuolelta, viereiseltä nurmikentältä. Katselin rakennelmaa alkukesästä ristiriitaisin tuntein: keskellä selkeää läpikulkupuistoa, vilkasliikenteisen tien vierellä, pönöttää pienipiirteinen ja krumeluurinen kukka-asetelma. Miksi tällainen söpöstely on sijoitettu tällaiselle paikalle?

Nyt loppukesästä kokonaisuus oli jo sulautunut osaksi maisemaa, mutta edelleen se tuntuu olevan liian kaikkea omassa ympäristössään. Liian värikäs, liian koristeellinen, liian kiemurainen. Tavallaan ihan kiehtova kuitenkin.

Talvipuutarhaan on siis suunnattava uudelleen ennen syyskylmiä ruusuja ihastelemaan. Mutta onneksi vielä on kesä. Ulkotyöntekijää säät suosivat!

2 kommenttia:

Titta kirjoitti...

Ajattelin vain hihkaista täältä että kiva blogin aihe sinulla, kun itsekin olen tänä kesänä käynyt ihailemassa stadin puistoja. Eiran puiston löysin eräänä päivänä, ja sinne pitää päästä keväällä kun kirsikkapuut ja ympäristön rhodot kukkii.

Anonyymi kirjoitti...

Hmmm... Kyllä minun mielestäni perinteisellä Cottage Garden -tyylisellä Mixed Border -istutuksellakin on paikkansa, ei kaiken tarvitse olla suoraan linjattua ranskalaista puistoarkkitehtuuria. Kivemman kuvanhan suorasta aidasta tietysti saa.