Vielä kerran ruusuja

Kuivuri hurisee teeaineksia talven varalle; vadelman, ahomansikan ja mustaherukan lehtiä hiostettuna, puna-apilankukkia, mesiangervoa ja pikkuisen saksankirveliä. Nyt on hyvä aika palata ruusujen pariin; viimeksi selostukseni vierailusta Meilahden rosarioon taisi lopahtaa unentuloon. Retkellä 2.7 kukkineista ja kuvatuista ruusuista esittelemättä jäivät Rugosa-ryhmän ja Pimpinellifolia-ryhmän edustajat. Tietolähteenäni on edelleen Suomalainen ruusukirja (Alanko, Joy, Kahila, Tegel) vuodelta 1995.

Tarhapimpinellaruusut

Voiko olla mitään keskikesäisempää kuin juhannusruusu? Tarhapimpinellaruusuiksi kutsutaan kaikkia luonnonlaji pimpinellaruusun risteymiä. Tässä ryhmässä on jotain hyvin sekavaa ja nimistö elää koko ajan, mutta myös tuttu juhannusruusumme luetaan pimpinellaruusuihin. Pimpinellaruusut ovat siroja, kestäviä ja kauniita. Niiden huonona puolena on vain lyhyt kukinta. Lähes kaikki eurooppalaiset pimpinellaruusulajikkeet ovat syntyneet 130-200 vuotta sitten. Suomessa näitä ruusuja on viljelty jo toistasataa vuotta ja etenkin perinteistä juhannusruusua 'Plenaa' pidetään hyvin suomalaisena pensaana. Ruotsissa sen nimi on 'Finlands vita ros' ja englanniksi sen voi löytää nimellä 'Finnish White'. Juhannusruusun alkuperä on luultavimmin jossain Pietarin lähistön taimitarhalla tai jossain Baltiassa. Tähän ryhmään kuuluu muuten myös muutama viikko aiemmin kuvaamani 'Juhannusmorsian'.

Minusta yksi hurmaavimmista Rosa Pimpinellifolia -ryhmän edustajista on 'Aicha'. Se on melko uusi, vuodelta 1966. Kukka on nuppuisena voinkeltainen mutta muuttuu avautuessaan vaaleammaksi. Tuoksu on huumaava. Koska kukka on niin ihana, se saa tilaa kahden kuvan verran.

Tarhapimpinellaruusut kukkivat kuten todettua lyhyesti ja retkeni myöhästyi niin, että suuri osa pensaista oli jo kukkinut. Onneksi löysin muutaman kukan hauskasta pikkupensaasta. Tummanpunakukkaisen 'Red Nellyn' alkuperästä ei ole tietoa, mutta sen pikkuiset lehdet muistuttavat juhannusruusua. Ruusu on vuodelta 1930.

Lopuksi vielä löytöruusu 'Ristinummi', joka on saanut myös KESKAS-tunnuksen. Alunperin pensas on löydetty ratapenkalta läheltä Ristinummen asemaa ja sieltä se on päässyt ruusuintoilijoiden mukana leviämään maailmalle. Pensaan epäillään olevan pimpinella- ja kurtturuusun risteymä.

'Ristinummi' muodostaakin sopivan aasinsillan seuraavaan ruusuryhmään.

Tarhakurtturuusut

Kurtturuusu on lukumääräisesti suosituin Suomessa kasvatetuista ruusuista. Kurttulehtiruusu onkin oivallinen pensas; se on vaatimaton, mutta silti näyttävä, sietää tiesuolaa ja saasteita, on helppohoitoinen ja kukkii uskollisesti ja pitkään. Itse asiassa kurtturuusu on niin hyvä selviämään, että siitä on tulossa riesa sen levitessä luontoon ja valloittaessa mm. luonnontilaiset hiekkarannat. Kurtturuusu kasvaa luonnonvaraisena Tyynenmeren rannoilla Koillis-Aasiassa. Sieltä se päätyi kiinalaisten puutarhoihin varhain, paljon ennen 1000-lukua, jolta ajalta ovat ensimmäiset säilyneet tätä ruusua esittävät maalaukset. Eurooppaan kurtturuusu saapui Japanista 1700-luvun lopulla, mutta suuremman suosion se sai vasta 1900-luvun alkupuolella Ranskassa ja Saksassa. Tähän ryhmään kuuluu myös Hatanpään arboretumissa muutama viikko sitten kuvaamani 'Fru Dagmar Halstrup'. Lajikkeita on valtava määrä ja poiminkin Meilahden valikoimasta vain ne, jotka jostain syystä kiehtoivat minua ja sattuivat vielä olemaan hyvässä kukassa.

Jotenkin viehätyin sellaisiin Rosa Rugosa -ryhmän kukkiin, joissa näkyi valkoisessa hiven punaista. Näitä olivat mm. 'Lac Majeau' punaraitaisine nuppuineen.

Toinen oli 'Louise Bugnet' vuodelta 1960. Bugneteista kuuluisin taitaa olla 'Thérèse Bugnet' teresanruusu, joka sivumennen sanoen on oikein oivallinen koristepensas.

Keltaista ei ole näkynyt pitkään aikaan, joten puutteen korjatkoon tarhakurtturuusuihin kuuluva 'Agnes'. Pensas on perinyt kurtturuusuilta kestävyyden ja persiankeltaruusulta kukinnon värin - ovallinen yhdistelmä!

Latvialainen 'Ritausma' vuodelta 1964 oli mielestäni todella kaunis.

Kotimaista paikalliväriä toi 'Muhoksen Mimmi' eli 'Pappilan Neito'.

Eivät kaikki rugosatkaan loputtomasti kuki. Esimerkiksi hieno 'Katri Vala' oli jo kukintansa kukkinut, mutta ehkäpä menen sen löytöpaikkaan Katri Valan puistoon tutkimaan, josko pensas suvaitsisi tehdä muutaman syksykukan.

Löytöruusut olivat mielenkiintoinen ryhmä, mutta siihen päästyäni kameran akku loppui. Siispä ensi vuonna uudestaan, ja ehkä jo kesäkuun puolella, jotta ehtisin näkemään edes osan alkukesän kukkijoista.

Lopuksi täytyy vielä mainita, että pari viikkoa sitten kuvaamani Valamonruusu 'Splendens' kuuluu nyt esittelemättä jääneeseen Rosa Francofurtana -ryhmään, eli kirkonruusuihin. Nyt sekin selvisi, että ruusun nimi on ruotsiksi valmoros, unikkoruusu, mistä se on suomeksi vääntynyt valamonruusuksi. Vaikka ruusulla ei siis olekaan mitään tekemistä Valamon luostarin kanssa, liittyy siihen aina mielessäni jotain seremoniallista hohdetta tuon aiemman mielleyhtymäni vuoksi.