lauantaina, toukokuuta 09, 2009

Hanami

"Kukkien katseleminen". Näin eilen ensimmäiset kukkivat rusokirsikat Helsingissä ja päätin, että nyt on hyvä aika aloittaa huomioiden kirjaaminen tähän uuteen muistikirjaan. Edessä on kesä Helsingissä ja toivon jaksavani retkeillä mahdollisimman paljon Etelä-Suomen puistoissa ja puutarhoissa. Erityisenä lemmikkikohteenani tulee olemaan Herttoniemen kartanon puisto, mutta siitä lisää myöhemmin. Kuvaan ja kirjoitan muistikirjaa lähinnä itselleni, mutta kommentit ja vinkit ovat tietysti myös tervetulleita.

Olen jo ottanut varaslähdön muistikirjaan kuvaamalla lumikelloja Tullisaaren kartanon puistossa, sekä idänsinililjoja kerrostaloasumukseni takapihalla. On ollut ihanaa huomata, että kivikaupungissa voi törmätä villeihin ja vallattomiin puutarhoihin.

Muistutus vielä: Roihuvuoren kirsikkapuistossa vietetään huomenna äitienpäivänä hanamia, japanilaista kirsikankukkajuhlaa, jolloin keräännytään kukkivien puiden alle nauttimaan keväästä ja hyvästä seurasta, eväitä unohtamatta. Itse en tapahtumaan pääse, mutta palaan kesän aikana vielä useaan otteeseen Roihuvuoren japanilaishenkisiin puistoihin.

Ei kommentteja: