Kasvitieteellisessä kulkiessaan voisi erehtyä luulemaan olevansa jossain Etelä-Suomen lehdossa, ja vain tarkempi lajintunnistus paljastaa kyseessä olevan ihmisen avustuksella kehittyneen ympäristön. Alla olevassa kuvassa kotoisten pähkinäpensaiden alla kukkii mm. mukulaleinikkiä. Mukulaleinikki on hauska kevätkasvi, joka kukittuaan katoaa nopeasti muiden kasvien tieltä. Kukinnon kullankelta on lähes yhtä loistava kuin rentukalla.
Jotkut hätäisimmät alppiruusutkin jo kukkivat, vaikka osa puista, mm. taustan mantsurianjalopähkinä, on vielä paljaan lehdetönnä.
Jalopähkinä on saanut seuralaisekseen köynnöshortensian, jonka keväinen vehreys korostuu kauniisti paljasta ja ylvään jykevälinjaista oksistoa vasten.
Euroopanpyökki sileine kalvaanharmaine runkoineen on yleinen näky hieman eteläisemmissä maissa, mutta täällä sitä pääsee ihailemaan vain harvoissa puistoissa. Onneksi meillä on haapa, jonka vihertävänharmaa runko on aivan omanlaisensa sekä väriltään että olemukseltaan. Pyökin lehtien vihreys on aivan vastasyntynyttä ja puhdasta.
Myös havupuiden vihreys elää. Selvimmin sen huomaa keväällä, jolloin etenkin lehtikuuset herkistelevät hennon pehmeillä neulasillaan.
Vihreän sävykirjo on uskomaton. Mutta sen lisäksi keväällä korostuvat myös hennon rusehtavat ja punertavat lehvästöt. Esimerkiksi piparintuoksuinen katsura hohtaa pronssia.
Latvuksissa hehkuu kevään värikirjo.
Pidän yleensä kirkkaista ja voimakkaista väreistä, mutta kevään, samoin kuin myöhäisen syksynkin, herkkä värimaailma on mielestäni aivan omaa luokkaansa, ihmeellinen ja jäljittelemätön. On helpompi hakea ympärilleen kirkkaita värejä ja yhdistellä niitä, kuin löytää pehmeiden sävyjen kirjo ja olla rikkomatta sitä jollakin räikeällä. Mitä räikeämpi vaikkapa vaatetus on, sitä enemmän se kestää ylilyöntejä.
Lopuksi vielä hauska erikoisuus, johon törmää vain harvoin: kolmilehti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti