Palstaviljelijän kiireisimmät ajat ovat käsillä -oikeastaan olisivat olleet jo useamman viikon ajan - mutta minä vain poden uupumusta. Raskaan ruumiillisen työn jälkeen palstanpitäminen ei tunnu rentouttavalta harrastukselta, vaan pikemminkin rangaistussiirtolalta. Toimistotyöaikoinani muistan suorastaan kiirehtineeni palstalle ja viipyneeni siellä myöhäiseen iltaan saakka, mutta nyt suunnittelen etukäteen ne muutamat päivät, jolloin en todennäköisesti olisi niin hirvittävän väsynyt. Epätoivoa lisää se, että uutena vuokralaisena saan kitkeä viljelemättömänä olleelta aarilta kasapäin valvattia ja juolavehnää. Tämä harmi ei ole uusi kokemus, sillä useasti muuttavana tavakseni on tullut laittaa palsta kuntoon ja lähteä sen jälkeen uusiin maisemiin. Olen ollut aika kunnianhimoinen palstan suhteen, joten töitä on todella saanut paiskia.
Vaan nytpä muuttuu tahti. Olen päättänyt tehdä vain välttämättömän (tosin ystävättärelläni saattaa olla hieman eri käsitys välttämättömästä ja jos häneltä kysytään, uurastamme edelleenkin liikaa). Vain kasvupenkkien paikat käännetään, käytävät saavat jäädä juolavehnäkölle ja myöhemmin ne katetaan kitkuutuotoksilla. Osa palstasta jätetään kesäkukkakesannolle, jonne kylvetään viime syksynä taskunpohjalle unohtuneita kehäkukan, unikon ja samettikukan siemeniä. Pesämunana palstalla kasvaakin jo päivänkakkaraa, joka on todennäköisesti viheliäinen kiusa muiden viljelijöiden mielestä. Koska palsta oli (kohtuuttoman) kallis, siihen ei uhrata mitään ylimäärästä. Kalkkia on ostettu, mutta lannoitus saa luvan hoitua ruohosilpulla, jota toivoakseni saan koko kesän. Silpun kuljettaminen linja-autolla ja metrolla vaatii tosin vielä miettimistä. Yritän kulkea silmälaput silmillä hienosti hoidettujen palstojen ohi, jotta en saisi liikaa paineita.
Ystävättäreni haluaisi hoitaa palstaa vieläkin pelkistetymmin. Olisikin hienoa joskus kokeilla, kuinka vähällä työllä ja rahalla selviäisi. Esimerkiksi siemenistä suuren osan voisi kerätä itse. Ja kateviljelyllä voisi tehdä maan kääntämisen ennenpitkää tarpeettomaksi. Nyt palstalle on jätetty kasvamaan nokkosia sekä syötäväksi että lannoitteen ja mahdollisesti myös torjunta-aineen raaka-aineeksi. Rohtoraunioyrttiä suunnittelin nappaavani erään palstalle johtavan kävelytien varrelta; metsikköön on luotu suuri hylkymaa-alue, jonne tuodaan kaikki rivi- ja omakotiasujien mielestä tarpeeton tavara puutarhasta. Rohtoraunioyrtistäkin saa mainiota lannoitetta. Tällaisten puolivillien kasvien kasvattaminen palstalla vähentäisi työtä ja olisi täysin ilmaista. Vuohenputkellekin voisi pyhittää oman nurkkauksensa, ja voikukalle, vaikken sen karvaasta mausta niin kovasti pidäkään. Myös viimevuotinen palsta oli sakeanaan juolavehnää ja silloin aloimme miettiä kasvin mahdollista hyötykäyttöä. Toivo Rautavaaran Mihin kasvimme kelpaavat -kirjasta selvisikin, että juolavehnä on todellinen arvokasvi. Ravintoarvoltaan sen juuri on suunnilleen viljan veroista, ja siitä jauhettua jauhoa on käytetty useissa euroopan maissa jauhon lisänä. Kirjasta löytyi myös mielenkiintoisen tuntuinen juolavehnäkeiton ohje. Eli juolavehnällekin voisi jättää palstalla oman nurkkauksensa. Mutta eipä tuollainen vaihtoehtoinen palstaviljely aivan vaivatonta olisi. Ongelmat alkaisivat viimeistään silloin, kun kasvit alkaisivat valloittaa toisiltaan tilaa. Ja saahan noita villivihenneksia ihan luonnostakin, joten niiden takia ei kannata maksaa palstavuokraa. Mutta pelkistetyn viljelyn ajatusta kannattaisi kyllä kehittää. Jos ei muuten, niin vastaiskuna palstojen kilpavarusteluviljelylle.
Nyt olisi kiireesti kylvettävä kesäkurpitsat ja salkopavut. Tänä vuonna ikkunaolosuhteet ovat mainiot, joten nyt ei tarvitse ottaa taimia päiväksi mukaan autoon saamaan valoa ja lämpöä, kuten joskus aiemmin olen tehnyt. Jouduin käyttämään autoa töissäni, joten kasvit näkivät kaikenlaista ennen lopullista juurtumistaan palstan multiin. Kuvassa pesuvadissa kasvavia krassinpoikasia muutaman vuoden takaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti