Kuninkaallisia ja ruhtinaita

Eilen retkeilin luonnonkukkien päivän kunniaksi Töölössä, missä yhdessä kadunkulmassa törmäsin jalopähkinän emikukintoon. Tässä siis jatkoa lauantain merkinnälle, mihin livahti kuva jalopähkinän hedekukista.

Jalopähkinät ovat mielestäni puiden kuninkaallisia. Ne ovat tilaaottavia, ryhdikkäitä, arvokkaita ja kaikessa suurudessaan hienostuneita (ainakin saduissa kuninkaallisetkin ovat sellaisia). Kotipuutarhalehden verkkosivuilta luin jalopähkinöiden sukunimen Juglans tarkoittavan jupiterin terhoa tai pähkinää. Jupiter oli muinaisten roomalaisten ylin jumala. Kreikkalaiset puolestaan pyhittivät jalopähkkinät zeukselle. Samaisen tietolähteen mukaan suomessa viihtyvät amerikanjalopähkinä, mantsurianjalopähkinä ja japaninjalopähkinä. Näiden pähkinät eivät ole syötäviä, mutta sukulaisensa saksanpähkinä lienee monille tuttu myös ruokapöydästä.

Jalopähkinät ovat niin komearakenteisia, että niiden mieltäisi kaipaavan ympärilleen laajoja nurmikenttiä. Upean latvuksen varjossa olisi puistoretkeilijän nautinnollista lueskella tai syödä eväitä. Mutta lähiaikoina olen törmännyt näihin ylimyksiin ihan toisenlaisissa paikoissa; kadunkulmassa ja katupuurivistönä. Katupuuna kasvavista puista oli leikattu jo paljon oksia pois, vaikka ne eivät nähdäkseni olleet edes erityisen vanhoja. Mitenhän näille mahtaa käydä, kun ikää ja kokoa karttuu vielä enemmän?

Mikäli jalopähkinät ovat kuninkaallisia, ovat hevoskastanjat ruhtinaita. Myös hevoskastanjoissa on kokoa ja tyyliä, mutta lisäksi niiden olemus on runsaan rehevä ja jopa liioittelevan koristeellinen. Katsokaapa vaikka näitä orkideamaisia kynttiläkukintoja:

Hevoskastanja kasvaa luonnonvaraisena Balkanilla tuoreissa, varjoisissa vuoristometsissä. Hevoskastanjan erikoisuus on se, että sen lehdet ovat täysin kehittyneitä jo silmuissa ja keväällä ne auetessaan kasvavat vain lisää kokoa. Lehdet ovatkin lopulta trooppisen rehevät ja niiden ansiosta puu luo ympärilleen melko eksoottisen tunnelman.

Suomen kuuluisimmat hevoskastanjat taitavat kasvaa Hesperian puistossa Helsingissä. Kukinta-aikaan puisto onkin uljas näky. Kaupunkipuina hevoskastanjat ovat oivallisia paitsi ylvään ulkomuotonsa vuoksi, myös siksi, että niillä on mainio kyky puhdistaa kaupunki-ilmaa saasteista. Lehdet poistavat ilmansaasteita tehokkaasti vahingoittumatta kuitenkaan itse. Lisää hevoskastanjoita kaduille siis!

Eilen kukinta alkoi olla Hesperian puistossa jo lopuillaan:

Seuraavaksi tulevatkin ihanat piikkipallot, joiden sisältä löytyy kiiltävänruskeita siemeniä.