Talvipuutarhan puistossa

Kauheaa kuinka aika kuluu. Työnteon vielä jaksoi, mutta nyt kun se yhdistyy opiskeluun, vaikkakin vain osa-aikaiseen, vapaata ei enää jää harrastuksiin. Tosin kuuliaisena työtekijänä olen velvollisuudentuntoisesti alkanut harrastaa rentoutusvenyttelyä pysyäkseni työkuntoisena koko pitkän syksyn. Puutarharetkeily on siis jäänyt vähemmälle, mutta onneksi kesän aikana kertynyttä retkisatoa on vielä perkaamatta.

Yksi mukava retkipaikka on Helsingin kaupungin talvipuutarha. Sinne eksyin viimeksi elokuun lopulla. Kasvihuoneet olivat kiinni, joten tulin vaihteeksi kierrelleeksi näyttävässä muotopuutarhassa.

Talvipuutarhan rakennutti kenraalimajuri Jakob Julius af Lindfors arkkitehti Karl Gustaf Nyströmin suunnitelmien mukaan. Lindfors lahjoitti rakennuksen Suomen puutarhayhdistykselle, joka piti alueella puutarhakoulua. Talvipuutarha avattiin yleisölle vuonna 1893.

Kaupunki osti talvipuutarhan ja puutarhayhdistyksen muut rakennukset vuonna 1907. Lindforsin tahto oli, että kaupunkilaiset saavat tutustua Talvipuutarhaan maksutta. On onni että näin ihanaan ympäristöön pääsee ilmaiseksi levähtämään, termoskahveille tai muuten vain tutkailemaan trooppisia kasveja.

Mutta nyt ei pitänyt puhua kasvihuoneista eikä eksoottisista kasveista, vaan puistosta. Puiston kuuluisin nähtävyys taitaa olla upea kukkiva muuri. Löysin keväisen kuvan takavuosilta ja vertailuksi sen alla on kuva elokuun lopulta.

Minua ovat aina kummallisesti kiehtoneet voimakkasti muotoon leikatut puut ja istutusten tarkka järjestelmällisyys ja symmetria. Mutta tulkoon nyt todetuksi, että en suosittele tällaisia ilmestyksiä kotipihoille; ne ovat parhaimmillaan erikoisuuksina tarkoin valituissa ympäristöissä. Ehkä tämä viehtymykseni on jäänne opiskeluajoilta, jolloin oli suurta muotia yhdistää villiä ja luonnonmukaista selkeärajaiseen geometriaan. Tai en nyt enää muista oliko se kovinkaan laaja trendi vai vain oma innostukseni.

Talvipuutarhan puisto on omistettu erityisesti ryhmäruusuille. Koska olen todella lusmulla tuulella, lainaan tekstiä suoraan Helsingin kaupungin rakennusviraston verkkosivuilta:

"Kaupunginpuutarhuri Svante Olsson suunnitteli ja rakennutti ruusutarhan vuonna 1924 geometrisen puutarhatyylin mukaiseksi. Ruusutarhassa on kokoelma sekä vanhoja että uusia ryhmäruusulajikkeita. Lajikkeet ovat vaihdelleet vuosien mittaan. Perinteisesti terassin kivimuurin edustalla on ollut väriltään keltainen ruusulajike, reunimmaisissa penkeissä kukkivat valkoiset ruusut, sitten vaaleanpunaiset ja keskellä tummanpunaiset. Ruusutarhan lajikkeiden valintaan on vaikuttanut kukan värin lisäksi lajikkeiden kestävyys. Ruusut kukkivat heinäkuusta pitkälle syksyyn. Ryhmäruusut ovat matalia, pitkälle jalostettuja ja yleensä pitkään kukkivia ruusuja. Nykyiset ryhmäruusulajikkeet ovat noin satavuotisen jalostustyön tulos. Niitä on jalostettu pääasiassa Länsi- ja Keski-Euroopassa sekä Yhdysvalloissa eikä lajikkeiden talvenkestävyyteen ole tarvinnut kiinnittää huomiota. Suomessa ongelmana on useimpien ryhmäruusulajikkeiden huono talvenkestävyys."

Että näin. Yritän palata puutarhalle vielä lähitulevaisuudessa, sillä yllättäen noilta mainitsemiltani verkkosivuilta löytyi todella hyvä selostus ja kartta alueella kasvavista ruusulajikkeista. Tuolla elokuun lopun pikakierroksella en niihin ehtinyt perehtyä.

Keskityin enemmän kesäkukkiin. Puutarhalla oli nimittäin menossa äänestys hienoimmasta kesäkukkaasetelmasta. Minä pidin tästä:

Tutkailin myös kasvihuoneiden edustalla olevaa kesäkukkaistutusta, joka oli siro ja viehättävä. Toisin kuin esimerkiksi herttoniemen kartanon vastaava, mitä en ole viitsinyt edes ikuistaa. On hauskaa, että tällaisia vanhanaikaisia istutuksia jälleen rakennetaan, vaikka luultavasti ne ovat kalliita.

Hrttoniemessä ongelmana taitaa olla se, että siellä yritetään yhdistää vanhoja elementtejä, kuten leikattuja puksipuita ja verililjapuita, edullisiin, tosin myös aikakauteen sopiviin, kesäkukkiin. Tuloksena on sekasotku, missä verililjat ja puksit hautautuvat kosmoskukkien alle eikä mikään näytä miltään. Asetelmassa täytyy olla ryhtiä ja rytmiä!

Toinen aika kummallinen kesäkukka-asetelma löytyy talvipuutarhan aidan ulkopuolelta, viereiseltä nurmikentältä. Katselin rakennelmaa alkukesästä ristiriitaisin tuntein: keskellä selkeää läpikulkupuistoa, vilkasliikenteisen tien vierellä, pönöttää pienipiirteinen ja krumeluurinen kukka-asetelma. Miksi tällainen söpöstely on sijoitettu tällaiselle paikalle?

Nyt loppukesästä kokonaisuus oli jo sulautunut osaksi maisemaa, mutta edelleen se tuntuu olevan liian kaikkea omassa ympäristössään. Liian värikäs, liian koristeellinen, liian kiemurainen. Tavallaan ihan kiehtova kuitenkin.

Talvipuutarhaan on siis suunnattava uudelleen ennen syyskylmiä ruusuja ihastelemaan. Mutta onneksi vielä on kesä. Ulkotyöntekijää säät suosivat!

Punajuuria puistossa

Ja muita kummallisuuksia kotikulmien kukkaloistossa. Vielä riittää himppusen valoa iltojen puutarharetkeilyyn, mutta valokuvat taitavat olla jo melko tärähtäneitä. Joko on syksy?

Tämä mehevä juurekas kasvoi Karhupuistossa, Kallion sydämessä. Punajuuret ovat tiemmä uusinta uutta kesäkukkarintamalla; sopiva jatko lehtikaaleille ja mangoldeille. Harmi että noita ei voi syödä - paitsi myyrät, jotka ovatkin herkutelleet erinäisissä kukkapenkeissä koko asetelman turmiolle. Eivät kuitenkaan täällä kivikaupungissa, missä kukat ovat saaneet kasvaa rauhassa sekä ihmisiltä että eläimiltä.

Nimen Karhupuistolle, entiselle Agricolanpuistolle, on antanut Jussi Mäntysen veistos Mesikämmen muurahaispesällä. Nuo Mäntysen eläinaiheiset veistokset ovat jollain tavalla viehättäviä; kotoisia mutta myös tyylikkäitä.

Karhupuiston erikoisuutena on se, että sen istutuksista huolehtii yhdessä kaupungin kanssa yhdistys, Karhupuiston kummit. Talkootoiminnan tähtäimenä on ollut jonkinlainen yhteisvastuullisuus, minkä on toivottu vähentävän puiston epätoivottua käyttöä. Ilmeisesti näin on tapahtunutkin ja puistossa on mukava selailla viereisestä kirjastosta lainattuja kirjoja tai juoda kahvit lippakioskista. Tosin itse olen päätynyt puiston penkillä huomattavasti edullisempiin termoskahveihin.

Karhupuiston lähellä on puisto, jonka erikoisuutena on - ainakin minun nähdäkseni - nimettömyys. Puistoa ei ole nimetty mihinkään löytämääni karttaan, vaikka se on uusi ja hieno. Puisto nousee Hämeentieltä Väinö Tannerin kentän kohdalta kohti Kallion kirjastoa. Yksi epävarma nimiehdokas olisi Ässäpuisto, mutta se ei kuulosta siltä, miltä puisto näyttää.

Puiston suunnittelu ja erityisesti kasvillisuuden käyttö on uudenaikaista: massakasveja, selkeitä rajauksia, voimakasta muotojen ja tasojen vaihtelua niin kasviryhmissä kuin maastossakin. Tämä puisto oli hieno myös keväällä, mutta silloin en sattunut sinne kameran kanssa. Eräänäkin vapaudenhuumaisena alkukesän sunnuntaina päädyimme puistoon syömään jäätelöä ja kuuntelemaan mustarastasta. Puistossa ei ehkä huvittaisi viipyä, mutta pysähdyspaikkana se on oivallinen.

Puiston kasvillisuus on tyylikästä. Kauniin kokonaisuuden muodostavat mm. jo suureksi kasvaneet saksanpihlajat.

Massoittelulla saa aikaiseksi mehevän runsaita näkymiä. Istutusalueilla on käytetty tasaisen voimakkaita kasveja, joten istutusten hoitaminenkin lienee helppoa. Perennoista mainittakoon mm. päivänliljat, kuunliljat (tasapainoa siinäkin), kurjenpolvet, jättipoimulehti ja rönsyansikka (joka muodosti laajan tasaisen kentän). Pensaista näkyi pallohortensiaa, (kelta)vuohenkuusamaa ja rungollisia pikkusyreeneitä sekä mausteena muutama mahonia ja marjakuusia.

On puistossa vielä yksi muukin erikoisuus: vain opaskoirille tarkoitettu koirapuisto.

Kotimatkan varrella on erikoisuutena Kinaporin puisto istutuksineen. Koko puisto on kummallinen. Siellä on mm. todella näyttävät kesäkukkaistutukset, vähän kuin keskellä ei mitään. Ilme pienipiirteisen kaariporttikäytävän ja muun puiston välillä on aika epäsuhtainen. Toisaalta tunnelma kaariporttikäytävässä on mukava; siitä on miellyttävä kulkea läpi kiireisenäkin, sillä se aikaansaa hetkeksi pysähtymisen tunnelman.

Istutukset pysyvät yllättävänkin hyvänä, vaikka paikka on luullakseni melkoisen vilkasliikenteinen.

Yksi puiston erikoisuuksista on yksittäin istuttavat puistonpenkit, joiden vierellä on paikka pyörätuolille. Idea on mainio, tosin voi kysyä, onko kaikkien Helsingissä pyörätuolin kanssa kulkevien ajateltu käyttävän vain tätä puistoa. Miksi tällaiset penkit on kasattu yhteen puistoon, eikä sinne tänne muiden puistonpenkkien joukkoon jokaiseen puistoon? Muutenkin puistojen esteettöömyydessä on toivomisen varaa. Esimerkiksi tuo ylempänä esitelty Ässäpuisto (?) olisi mahdoton pyörätuolilla liikkuvalle. Se on kummallista, sillä leveiden portaiden vierelle olisi hyvin mahtunut luiska. Jouduin puistossa kulkiessani vaikeuksiin polkupyöränkin kanssa.

Hienoja kesäkukkaistutuksia näkyy kotikulmilla yllättävissäkin paikoissa, mm. Sörnäisten metroaseman liepeillä. Näiden kaunokaisten kummallisuutena on ruukkujen todella terävät kulmat ja sijoitus suojatien eteen; kannattaa varoa törmäämästä! Näiden aiheuttama kämmenen kokoinen mustelma on jo nähty.

Kauniin pyöreämuotoinen kukkaruukku puolestaan löytyy Dallapén puistosta.

Kokonaisuus henkii tyylikkyyttä, mutta tunnelmaa hieman latistaa se, että taustan pensasryhmiä käytetään pissapaikkana. Lisäksi on outoa, että vanha ympäristö aika radikaalisti yhdistetään moderniin suunnitteluun. En tiedä onko se aina huono vaihtoehto, mutta jotain ristiriitaista näkymässä on. Tuo kesäkukkayhdistelmä on kuitenkin mielestäni niin hieno, että siitä voi laittaa vielä lähikuvankin.

Puiston sydämenä on vanha Vallilan ruumishuone, joka nykyisin taitaa olla nuorison käytössä. Mutta mitä ihmettä nuo teräväsärmäiset maastonmuodot tuossa nurmikentällä oikein ovat?