Kasvitieteellisen syksyä

Kävin lauantaina Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa katselemassa syksyä. Kasvitieteellinen on oma maailmansa; siellä kasvit toimivat pikkuisen eri tahtiin kuin muissa puistoissa. Nytkin pääsin vielä ihailemaan vihreitä lehtiä ja jopa kukkia. Koska kesä on nyt ajatuksissani lopullisesti ohi, keskityin kuitenkin etsimään kaikkea syksyistä: siemeniä, putoilevia lehtiä ja syysvärejä.

Siemeniä lennättävät hahtuvat ovat hienoja. Kuten vaikkapa pensaskärhön ja sakasankärhön pehmoiset haituvat.

Hahtuvaisia ovat myös perennoiden pallurat.

Heinien huiskilot loistivat puhkipalaneen valkoisina kirkkaassa syysvalossa.

Siemeniä näistäkin palloista löytyy: rautatieomenoita ja pallo-ohdakkeita.

Siemenet ovat valmiita kylväytymään myös kuunliljoilla ja kuningasliljalla.

Pähkinäpensas on karistanut lehtensä mustan mullan raaka-aineeksi. Tosin en tiedä, poistetaanko kasvitieteellisessä lehtiä puiden ja pensaiden alta, vai saavatko ne jäädä ruokkimaan emopuutaan. Toisaalta lehtien luulisi olevan olennainen osa ekosysteemiä, mutta ehkä ainakin osa niistä on siisteyden takia poistettava. Tai tautien ja tuholaisten leviämisen välttämiseksi. Enpä tiedä, enkä pääse asiaa selvittämäänkään. Harmillisesti puutarhan portit menevät arkisin kiinni jo viideltä, joten työpäivinä sinne ei ennätä.

Siemenistä ja lehdistä pääsen vaahteroihin. Vaahtera-alue loisti tällä kertaa ylitse muiden ja siellä vietin suurimman osan retkestäni. Vaahteroiden siemenet ovat juuri nyt hienoja lentäessään rapisevina propelliparvina puiden latvuksista kohti maata. Vuorivaahtera näyttäisi olevan poissa omasta ympäristöstään, sillä sen lehdet loistivat vielä vihreinä, vaikka siemenet valmistautuivat jo lentoon.

Kasvitieteellisen opaslehtisessä kuitenkin kerrotaan vuorivaahteran, samoin kuin niverävaahterankin, olevan kotoisin suunnilleen samoilta maantieteellisiltä alueilta kuin kotoinen metsävaahterammekin. Edelleen opaslehtisen mukaan pohjoisella pallonpuoliskolla ja trooppisissa vuoristoissa kasvaa noin 150 vaahteralajia (Acer). Vaahteroiden lehtimuoto vaihtelee, mutta hedelmät ovat tyypillisiä kaksilohkoisia lenninsiivellisiä lohkohedelmiä.

Metsävaahteran lehti näyttää mielestäni liian ronskilta ollakseen tyylikäs, mutta kuten sanottu, onhan niitä muitakin vaahteroita. Vaikkapa mainittu niverävaahtera, joka ei kasva puun mittoihin, vaan jää suureksi pensaaksi.

Suureksi puuksi kasvaa puolestaan sirolehtinen, kaukoidästä kotoisin oleva huntuvaahtera.

Vaahterasiirappia valmistetaan sokerivaahterasta.

Olikohan tämä pensasmainen vaahtera viinivaahtera? Sievä se ainakin on, ja lehdet muistuttavat pikkuisia viininlehtiä.

Lopuksi euroopanpyökki, ihan vain vertailuksi, sillä kuvasin saman puun myös toukokuussa. Syysvärittyneissä lehdissä kuultaa sama pehmeys kuin kevään nuorissa lehdissä ja kalveassa rungossa.

Lokaa, kuita ja puita

Uskoisiko tätä lokakuuksi? Kuu kylläkin on suuri ja oranssinen, mutta loasta ei ole vielä tietoakaan. Puita puolestaan kävin ihailemassa päivällä Hatanpään arboretumissa Tampereella.

Aloitin kierroksen Hatanpään kartanon vanhasta puistosta.

Osa puiston istutuksista on 1700-luvulta, jolloin puisto edusti englantilaista maisemapuutarhaa. Maisemapuutarhan ajatus näkyy edelleen maastonmuodoissa. Puistoa on uudistettu 1800-luvun lopulla, jolloin suuri osa vanhoista puista kaadettiin. Tältä ajalta on peräisin puiston nykyinen ilme. Kartanopuiston puut ovat enimmäkseen kotimaisia puulajeja; kuusia, koivuja, tammia ja vaahteroita. Joukossa on myös muutamia hedelmäpuita muistona vanhoista hedelmätarhoista; mm. Suomen suurimpiin kuuluva päärynäpuu. Hassua, että myös Herttoniemen kartanopuistossa ylpeillään Suomen suurimpiin kuuluvalla päärynäpuulla.

Vanha kartanopuisto on valoineen, varjoineen ja väreineen kuin satumetsä.

Puut ovat juuri nyt upeita. Lehmukset ovat vielä vihreitä, mutta vaahterat ovat vaihtaneet keltaiseen syyspukuun.

... tai oranssiin tai punaiseen - vaahterat todella osaavat koreilla! Puulajipuiston puolella voi vertailla saman suvun eri lajeja, kuten tässä metsävaahteraa ja verivaahteraa - vai onkohan tuo hurmevaahtera. Nimi arboretum tulee latinan puuta tarkoittavasta sanasta arbor, eli kyseessä on puulajeille omistettu puisto.

Väriä on lehtien lisäksi myös hedelmissä, kuten suloisen kuultavissa purppuraomenissa.

Tai marjoissa. Tässä pihlajakavalkadi. Oranssimarjaisia puita on eniten, mutta kuvasta näköjään erottuvat vain punamarjaiset.

Muistatteko vielä kuninkaallisia ja ruhtinaita?

Ehkä roolit ovat syksyn myötä vaihtuneet. Kuinka iloittelevalta amerikanjalopähkinä näyttääkään keltaisessaan ja kuinka majesteetillisen arvokkaalta kalskahtaa hevoskastanjan pronssinruskeus.

Mustamarjaorapihja loistaa punaisena. Myös sen sukulainen aitaorapihlaja värittyy kauniisti, mutta se ei koskaan pääse loistamaan vapaana vasten syysaurinkoa.

Ei puu, mutta puuvartinen kuitenkin: kiinanlaikkuköynnös. Muistatteko vielä sen kesäilmeen Kumpulan kasvitieteellisestä?

Miten elähdyttävää onkaan kulkea syksyisessä puistossa!

Lehmukset kukkivat

Huumaava tuoksu aamuisin Mäkelänkadulla kävellessäni pysäkille. Lehmukset kukkivat!

Mikä ihana puu; katupuuna, puistoissa, metsissä ja pihoilla. Metsälehmus, Tilia cordata, on yleisin Suomessa luonnonvaraisena kasvavista jaloista lehtipuista. Puistoissa käytetään metsälehmuksen lisäksi mm. puistolehmusta, jonka tunnistaa muhkuraisesta rungosta. Metsälehmuksen puuaines on valkoista ja pehmeää, erinomaista veistotöihin. Vanha nimi niinipuu juontaa juurensa lehmuksen kuoresta saatavasta niinestä, joka on muinoin ollut käypää kauppatavaraa ja josta on tehty mm. köysiä ja mattoja. Niini-sanasta johdettuja paikannimiä seuraamalla voi päätellä lehmuksen levinneisyysalueen Suomessa.

Nuorena lehmus on kauniin kartiomainen, hyvin säännöllisen muotoinen puu. Vanhemmiten puu saa luonnetta, muhkuraistuu, oksat alkavat lenkottaa.

Kuvissa on eri-ikäisiä lehmuksia erilaisissa ympäristöissä. Ensimmäinen nuorukainen on Suomenlinnasta, toisen kuvan nuoret aikuiset Mäkelänkadulta ja viimeisen kuvan sekalainen joukko Herttoniemen kartanon puistosta. Lehmus on siis mainio puu erilaisiin viherkohteisiin. Mutta minusta sen mainious on paljon muutakin.

Vaikkapa lehmuksen langettama vihreänkuultava varjo kuumana kesäpäivänä.

Tai tuoksuvat kukat, jotka houkuttelevat luokseen myös mehiläisiä pitämään surinakonserttia. Kukkien tuoksu on narkoottisen huumaava. Mehiläisille se on joskus turmiollinen, ainakin päätellen puiden alla hortoilevista pökkyräisistä hyönteistä.

Lehmuksenkukkien aikaan kesä on syvimmillään. Tästä kertoo runoilija Ina Seidel runossaan Trost, lohdutus.

"Lehmukset tuoksuvat kuolemattomalta -
Mitä sinä oikeastaan pelkäät?
Sinä häviät, ja pian mikään katse
ei enää erota sinun jalanjälkiäsi pölyssä.
Kesä seisoo kuitenkin sinisenä ja säteilevänä
ja irrottaa kepeästi siteet ihmisrinnan ympäriltä
suloisen hengityksensä myötä.
Mistä tulet? Kuinka kauan olet vielä täällä?
Mikä sinua askarruttaa?
Lehmukset tuoksuvat kuolemattomalta - "

Parhaiten tuoksuu juuri kotoinen metsälehmuksemme. Puistoissa käytetty isolehtilehmus kukkii aiemmin, mutta sen kukkien tuoksu on heikompi. Puistolehmus on kyllä muuten komea, mutta senkin kukkien tuoksu on mieto verrattuna niinipuuhun. Kukkien tuoksun voi tuntea myös lehmuksen mettä maistelleiden mehiläisten hunajassa. Muistelkaa vakka Säädyllisen murhenäytelmän (vai oliko se Kadotettu puutarha? En nyt muista, mutta molemmissa kirjoissa on hienoja puutarhakuvauksia.) teehetkien tunnelmanluojaa, hunajaa, jossa tuoksuu tuntuvasti lehmuksenkukat. Toinen kirjallinen viite lehmuksenkukkiin on tietysti Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä, jossa lehmuksenkukkateen tuoksu avaa tien lapsuudentunnelmiin.

Me keräsimme viikonloppuna lehmuksenkukkia koko talven tarpeiksi. Puistoista, mistäpä muualtakaan kaupungissa asuva voisi luonnonyrttinsä kerätä. Mutta olimme ovelia ja valitsimme sellaiset ympäristöt, missä autoliikennettä ei ole nimeksikään. Nyt yksiön parvi on pyhitetty kuivuville kukille. Lehmuksenkukkatee on oivallinen seurustelujuoma, mutta liiallisesti nautittuna se voi olla vaaraksi heikolle sydämelle. Rohdoksena lehmuksenkukkateetä voi käyttää kuumesairauksiin, vilustumisiin, influenssaan ja yskään. Tässä mielessä lehmuksenkukkatee on verrattavissä mustaseljankukkateehen. Kylpyveteen lisättynä lehmuksenkukat auttavat unettomuuteen, ahdistukkseen, migreeniin ja lihaskipuihin.

Miten täydellinen voisikaan olla kesäpäivä, jos saisi levätä lehmuksen alla, kutoa nuttua lehmuksenvihreästä langasta ja siemailla lehmuksenkukkateetä (ja madeleine-leivoksia, kenties).

Palsta-aamuna

Kahvia ja köyhiä ritareita. Täytyy odottaa että pyykkikone pyörii loppuun ja vasta sitten voi lähteä palstalle valmistelemaan (vihdoin!) maata esikasvatetuille kesäkurpitsoille, kurkuille ja salkopavuille. Taimet ovat jo muutaman yön valmistautuneet siirtoon tuuletusparvekkeella viilipurkeissaan ja nyt ne olisi korkea aika saada multaan kasvamaan. Hiukan kauhistuttaa tieto, että niille tarkoitettua maa-aluetta ei ole vielä käännetty ja parhaillaan mullasta nauttivat tiuha juolavehnäkasvusto, päivänkakkarat, valvatit ja vuohenputket. Onneksi tiedossa on pilvisiä päiviä, taidamme siis selvitä ilman suojaavia harsoja - mikäli siis saamme palstan kuntoon ja taimet maahan. Köyhiä ritareita on muuten tarjolla siksi, että joku ystävällinen nuorimies jakoi Kallion kaduilla pussistaan leipää tupakkaa vastaan. Saimme leivän, vaikka tupakkaa ei ollutkaan vastalahjaksi.

Jäikö ketään kaivelemaan se kummmallinen kasvi, jonka Kaisaniemen kasvitieteellisestä otettu kuva oli puutarharetkissä muutama viikko sitten? Siis tämä:

Tiedoksenne kerron, että kyseessä on kaukasianpioni, Paeonia mlokosewitschii. Muitakin pioneja oli jo silloin 25.5 kukassa. Esimerkiksi kartanopioni:

Sekä kameran tavoittamattoman punainen tillipioni:

Pyykit taitavat olla valmiita. Laitan vauhtiin päästyäni vielä muutaman alkukesän kuvan parin vuoden takaa Hatanpään arboretumista Tampereelta. Kun sinne ei pääse muuten käymään, lienee paikallaan muistella aiempien vuosien puutarharetkiä kuvien avulla.

Jalopähkinöitä ja koristeomenapuita. Nyt taimet koriin ja matkaan!