Villiintynyt puutarha

Retkieni kohteet ovat muuttuneet. Nykyään asun kunnassa, missä ei taida olla leikkipaikkoja lukuun ottamatta yhtään puistoa. Mutta pihoja ja puutarhoja täältä kyllä löytyy.

Perjantainen päiväkävelyni muuttui puutarharetkeksi, kun huomasin päätyneeni villiintyneeseen puutarhaan. Paikka on minulle tuttu vuosien takaa ja kaikkien näiden vuosien ajan se on ollut aina yhtä kiehtova. Muistan kähveltäneeni sieltä luumuja ja omenoita ja harmitelleeni pensaisiin kuivuneita viinimarjoja. Puutarhalla on selvästi omistaja, sillä ajoittain sieltä paljastuu kaikenlaisia pieniä kohenteluja: yhdestä pensaasta on kerätty marjat, revennyt omenapuun oksa on tuettu, luumutiheikössä näkyy tikapuut. Mutta puutarha on silti villi ja elää omaa elämäänsä.

Tie puutarhaan jää pellonmutkan kätköön. Sinne pitää osata kääntyä kärrypolkua, mutta kun oikealle tielle on lähtenyt, alkavat puutarhan salaisuudet paljastua. Ensin tulee vastaan kirsikkapuita, vatukkoa ja pajuangervotiheikköä.

Seuraavaksi vänkkyräiset omenapuut, oksat hedelmien painosta repeilleinä.


Luumupuut kasvavat tiheänä metsikkönä.


Kaikkialla on aluskasvillisuutena ruusuja; kiulukoita kesän jäljiltä.


Puutarha päättyy pienen järven rantaan. Rannassa on vanha sauna ja jonkinlainen vaja. Puutarhan jälkeen, järven rantaa myötäillen, alkaa pähkinäpensaslehto. Melkoinen harvinaisuus alueella, jolla pähkinäpensaat kasvavat ilmastollisilla äärirajoillaan ja jossa lehtoalueet on suurimmaksi osaksi raivattu pelloiksi.


Kotimatkalla kävelen vanhaa koivukujaa. Sienitautiset tuulenpesät näyttävät kauniilta.


Retkeni loppupuolella törmään tähän vuodenaikaan melko eksoottiselta näyttävään väriin:

Ruusuja

Suunnitteilla on vierailu Meilalahden rosarioon, mutta sitä odotellessa muutamia ruusutunnelmia alkuviikon retkiltä. Nyt on pensasruusujen hehkein kukinta-aika; osalla lajeista kukinta on ryöpsähtänyt jo ylikin. En ole erityinen ruusuharrastaja, eli ennen retkeä nimikyltein varustettuun ympäristöön en voi luvata virallisia nimiä.

Kuten kuvasta voi ehkä tunnistaa, kierros alkaa kotikulmilta, Hauhonpuistosta. Puistoa mainostettiin Helsingin kaupungin verkkosivuilla ruusuihin keskittyneeksi, joten toiveikkaana suuntasin sinne uimahalliretken epäonnistuttua. Kovin suurta valikoimaa ei löytynyt, mutta kaikenlaista mukavaa kuitenkin. Kuten herkän punainen, yksinkertainen, ilmeisen hyvin menestyvä pensasruusulaji.

Huomion kiinnitti myös voimakastuoksuinen, purppuranpunakukkainen pensasruusu.

Olisi mukavaa, jos puistoissakin kasvit nimettäisiin samaan tapaan kuin vaikkapa kasvitieteellisissä puutarhoissa. Jos nimikylttien pelätään katoavan tai tuhoutuvan turhan nopeasti, voisi nimeämiseen miettiä muitakin ratkaisuja. Voisiko aluiden suunnitelmakartat (tai niiden esittelyversiot) julkaista verkkosivuilla? Tai olisiko mahdollista vaikkapa kaivertaa nimet alueella oleviin kivi- tai puurakenteisiin? Nimeäminen olisi yksi vastaisku sille huolestumiselle, jota julkisuudessa on tunnettu kansalaisten huonoja kasvintunnistustaitoja kohtaan. Tosin Helsingissä jopa puistot on nimetty surkeasti, joten ehkäpä kasvien nimeäminen ei ole asialistalla ensimmäisten joukossa.

Kumma kyllä, jopa Hatanpään arboretumissa Tampereella nimikyltit olivat melko yliolkaisia. Poikkesin katsomassa ruusuja sunnuntaina Helsingin bussia odottaessani. Silmiini sattuivat ainakin jokin keltainen harisoninruusuristeymä sekä väriltäään sen kanssa hienosti sointuva rugosa-risteymä.

Onneksi joistain pensaista oli näkyvillä myös nimet, sillä ne ovat osa ruusujen viehätystä. Saanko esitellä 'Fru Dagmar Halstrup'.

Soma 'Sweet Adeline' ensin yksittäisenä kukkana, sitten koko komeudessaan.

Viimeisenä Tampereentuliaisena vielä 'Nevada'.

Puutarharetkien ylöskirjaamisen yhtenä tavoitteena olisi kannustaa minua ottamaan enemmän selvää asioista, kuten nyt vaikkapa pensasruusujen jaottelusta ja eri lajien ja lajikkeiden tunnusmerkeistä. Kesken kesäkauden energia ei siihen tunnu riittävän, mutta ehkäpä talven aikana otan selvää näistäkin tyypeistä. Lopuksi vielä yleiskuvaa Hatanpään pensasruusuosiosta:

Mutta jotta ruusut eivät loppuisi lyhyeen, liitän mukaan vielä kuvia maalta. Esittelyssä perinteinen iki-ihana valamonruusu sekä somasti rusottava juhannusmorsian.

Kurjenpolvien lomassa

Helteisenä alkanut aamu vaihtuikin viileäksi pilvipäiväksi. Aamuauringossa ehdin kuitenkin retkeillä vaihteeksi äidin pihalla, saatuani kutsun aamupalalle. Odottamani kärhökukinnot olivat jo ohi ja edelleen jäi epäselväksi, onko Kasitien varrelta Vakkataimesta muutama vuosi sitten ostamani pagodikärhö edelleen elossa. Epäilyksenalaisen kasvin kukat olivat kuulemma hieman oudot, mutta väritys ei selostuksen perusteella täsmännyt pagodikärhöön. Kaikenlaista muuta kyllä kukki, mm. nyppykurjenpolvet.

Myös peittokurjenpolvet olivat kukassa, mutta ne nyt kukkivatkin miltei koko ajan. Tämä pinkki sorttimentti on selvinnyt hyvin kaikenlaisista paikanvaihdoksista toisin kuin kauniin valkoinen lajitoverinsa. Taustalla on mukavan pehmeälehtistä lampaankorvaa - siis nukkapähkämöä.

Kiva väri- ja muotoyhdistelmä syntyy jättipoimulehdestä ja ukkolaukasta. Jättipoimulehti on mainio perenna miltei millaiseen paikkaan tahansa. Ja sen raikas väritys piristää miltei mitä tahansa väriyhdistelmää.

Vielä lisää ukkolaukkoja, kun eivät edellisessä kuvassa päässeet oikeuksiinsa:


Kesäkukatkin olivat saapuneet pihalle. Risuisessa kuninkaantuolissa kasvoi lobeliaa ja orvokit olivat päässeet pylvään päälle keikailemaan.


Retkeni jatkui maaseudun kesäpaikkaan, missä kohtasin jälleen kurjenpolvien kukkarunsauden. Minulla on jossain vaiheessa ollut outo kurjenpolvi-innostus, jonka jäljet näkyvät edelleen läheisteni pihoilla. Kuvan perennapenkissä on ainakin tuoksukurjenpolvea (joista valkoinen on kadonnut ja vaaleanpunainen rehottaa), nyppykurjenpolvea, idänkurjenpolvea, kaukaasiankurjenpolvea, verikurjenpolvea sekä riesaksi asti leviäviä tummakujenpolvia (ainakin kahta eri sorttia) ja kyläkurjenpolvea. Kaikki eivät onneksi kuki yhtä aikaa.

Kurjenpolvet ovat todellisia jokapaikankasveja; monet niistä ovat helppoja ja runsaita ja sopivat erilaisiin ympäristöihin. Keräilijöille kurjenpolvissa riittää loputon työsarka, mikä varmasti lisää niiden viehätystä. Aromaterapiahierontakurssilla valitsin sokkona tuoksukseni geraniumin, eli kurjenpolven, mikä saattoi osin johtua tuoksun tuttuudesta. Toisaalta on mukava ajatella, että jokin kasvi on juuri minun kaltaiseni, ja tällaiseksi kasviksi miellän mielelläni kurjenpolvet (ja toisaalta myös pelargonit, mutta niistä ehkä myöhemmin). Aromaterapiassa geraniumia luonnehditaan antiseptiseksi, puhdistavaksi, rauhoittavaksi, tasapainottavaksi, stressiä ja masennusta poistavaksi, tulehduksia vähentäväksi, sekä hormonitoimintaa stimuloivaksi ja tasapainottavaksi. Jo kurjenpolvien olemus henkii rauhaa ja tasapainoa, mutta toisaalta myös arjen kauneutta ja pieniin yksityiskohtiin piilotettua ylellisyyttäkin.

Mutta jotta kurjenpolvet eivät veisi kaikkea huomiota, liitän mukaan vielä kuvan vanhasta saksankurjenmiekkalajikkeesta.

Ja löytyy vanhan maalaistalon pihalta tietysti myös jalopioni: