Vielä kerran ruusuja

Kuivuri hurisee teeaineksia talven varalle; vadelman, ahomansikan ja mustaherukan lehtiä hiostettuna, puna-apilankukkia, mesiangervoa ja pikkuisen saksankirveliä. Nyt on hyvä aika palata ruusujen pariin; viimeksi selostukseni vierailusta Meilahden rosarioon taisi lopahtaa unentuloon. Retkellä 2.7 kukkineista ja kuvatuista ruusuista esittelemättä jäivät Rugosa-ryhmän ja Pimpinellifolia-ryhmän edustajat. Tietolähteenäni on edelleen Suomalainen ruusukirja (Alanko, Joy, Kahila, Tegel) vuodelta 1995.

Tarhapimpinellaruusut

Voiko olla mitään keskikesäisempää kuin juhannusruusu? Tarhapimpinellaruusuiksi kutsutaan kaikkia luonnonlaji pimpinellaruusun risteymiä. Tässä ryhmässä on jotain hyvin sekavaa ja nimistö elää koko ajan, mutta myös tuttu juhannusruusumme luetaan pimpinellaruusuihin. Pimpinellaruusut ovat siroja, kestäviä ja kauniita. Niiden huonona puolena on vain lyhyt kukinta. Lähes kaikki eurooppalaiset pimpinellaruusulajikkeet ovat syntyneet 130-200 vuotta sitten. Suomessa näitä ruusuja on viljelty jo toistasataa vuotta ja etenkin perinteistä juhannusruusua 'Plenaa' pidetään hyvin suomalaisena pensaana. Ruotsissa sen nimi on 'Finlands vita ros' ja englanniksi sen voi löytää nimellä 'Finnish White'. Juhannusruusun alkuperä on luultavimmin jossain Pietarin lähistön taimitarhalla tai jossain Baltiassa. Tähän ryhmään kuuluu muuten myös muutama viikko aiemmin kuvaamani 'Juhannusmorsian'.

Minusta yksi hurmaavimmista Rosa Pimpinellifolia -ryhmän edustajista on 'Aicha'. Se on melko uusi, vuodelta 1966. Kukka on nuppuisena voinkeltainen mutta muuttuu avautuessaan vaaleammaksi. Tuoksu on huumaava. Koska kukka on niin ihana, se saa tilaa kahden kuvan verran.

Tarhapimpinellaruusut kukkivat kuten todettua lyhyesti ja retkeni myöhästyi niin, että suuri osa pensaista oli jo kukkinut. Onneksi löysin muutaman kukan hauskasta pikkupensaasta. Tummanpunakukkaisen 'Red Nellyn' alkuperästä ei ole tietoa, mutta sen pikkuiset lehdet muistuttavat juhannusruusua. Ruusu on vuodelta 1930.

Lopuksi vielä löytöruusu 'Ristinummi', joka on saanut myös KESKAS-tunnuksen. Alunperin pensas on löydetty ratapenkalta läheltä Ristinummen asemaa ja sieltä se on päässyt ruusuintoilijoiden mukana leviämään maailmalle. Pensaan epäillään olevan pimpinella- ja kurtturuusun risteymä.

'Ristinummi' muodostaakin sopivan aasinsillan seuraavaan ruusuryhmään.

Tarhakurtturuusut

Kurtturuusu on lukumääräisesti suosituin Suomessa kasvatetuista ruusuista. Kurttulehtiruusu onkin oivallinen pensas; se on vaatimaton, mutta silti näyttävä, sietää tiesuolaa ja saasteita, on helppohoitoinen ja kukkii uskollisesti ja pitkään. Itse asiassa kurtturuusu on niin hyvä selviämään, että siitä on tulossa riesa sen levitessä luontoon ja valloittaessa mm. luonnontilaiset hiekkarannat. Kurtturuusu kasvaa luonnonvaraisena Tyynenmeren rannoilla Koillis-Aasiassa. Sieltä se päätyi kiinalaisten puutarhoihin varhain, paljon ennen 1000-lukua, jolta ajalta ovat ensimmäiset säilyneet tätä ruusua esittävät maalaukset. Eurooppaan kurtturuusu saapui Japanista 1700-luvun lopulla, mutta suuremman suosion se sai vasta 1900-luvun alkupuolella Ranskassa ja Saksassa. Tähän ryhmään kuuluu myös Hatanpään arboretumissa muutama viikko sitten kuvaamani 'Fru Dagmar Halstrup'. Lajikkeita on valtava määrä ja poiminkin Meilahden valikoimasta vain ne, jotka jostain syystä kiehtoivat minua ja sattuivat vielä olemaan hyvässä kukassa.

Jotenkin viehätyin sellaisiin Rosa Rugosa -ryhmän kukkiin, joissa näkyi valkoisessa hiven punaista. Näitä olivat mm. 'Lac Majeau' punaraitaisine nuppuineen.

Toinen oli 'Louise Bugnet' vuodelta 1960. Bugneteista kuuluisin taitaa olla 'Thérèse Bugnet' teresanruusu, joka sivumennen sanoen on oikein oivallinen koristepensas.

Keltaista ei ole näkynyt pitkään aikaan, joten puutteen korjatkoon tarhakurtturuusuihin kuuluva 'Agnes'. Pensas on perinyt kurtturuusuilta kestävyyden ja persiankeltaruusulta kukinnon värin - ovallinen yhdistelmä!

Latvialainen 'Ritausma' vuodelta 1964 oli mielestäni todella kaunis.

Kotimaista paikalliväriä toi 'Muhoksen Mimmi' eli 'Pappilan Neito'.

Eivät kaikki rugosatkaan loputtomasti kuki. Esimerkiksi hieno 'Katri Vala' oli jo kukintansa kukkinut, mutta ehkäpä menen sen löytöpaikkaan Katri Valan puistoon tutkimaan, josko pensas suvaitsisi tehdä muutaman syksykukan.

Löytöruusut olivat mielenkiintoinen ryhmä, mutta siihen päästyäni kameran akku loppui. Siispä ensi vuonna uudestaan, ja ehkä jo kesäkuun puolella, jotta ehtisin näkemään edes osan alkukesän kukkijoista.

Lopuksi täytyy vielä mainita, että pari viikkoa sitten kuvaamani Valamonruusu 'Splendens' kuuluu nyt esittelemättä jääneeseen Rosa Francofurtana -ryhmään, eli kirkonruusuihin. Nyt sekin selvisi, että ruusun nimi on ruotsiksi valmoros, unikkoruusu, mistä se on suomeksi vääntynyt valamonruusuksi. Vaikka ruusulla ei siis olekaan mitään tekemistä Valamon luostarin kanssa, liittyy siihen aina mielessäni jotain seremoniallista hohdetta tuon aiemman mielleyhtymäni vuoksi.

Ruusuja ruusuja

Lisää ruusuja! Näihin ei onneksi kyllästy niin helposti kuin rodoihin. Vierailin Meilahden arboretumissa vajaa viikko sitten ja harmittelin, kun en ollut mennyt sinne aiemmin - osa ruusuista oli nimittäin jo päättänyt kukintansa. Mutta onneksi voin mennä sinne uudestaan! Ainakin Rugosa-ryhmän ruusut kukkivat pitkälle syksyyn. Ruusuissa on jotain outoa viehätystä. Pensasruusut ovat ruusuisuudestaan huolimatta melkoisen vaihtelevia persoonallisuuksia ja niihin liittyvät tarinat vain lisäävät kiinnostavuutta. En ole kovinkaan tarkka lajien ja lajikkeiden tunnistaja, mutta nautin nimien miettimisestä; miksi tällaiselle kukalle onkaan annettu tällainen nimi.

Lueskelin Suomalaista ruusukirjaa (Alanko, Joy, Kahila ja Tegel), vuoden 1995 painosta, ja koetin saada hiukan tolkkua pensasruusujen ryhmittelyyn. Kuva rosarion kartasta osoittaa, kuinka ruusuja jaoitellaan. (Miksi ihmeessä tämä ohjelma kääntää jotkut kuvat omatoimisesti väärin päin? Näin on käynyt ennenkin ja olen joutunut poistamaan kuvat, jotka itsepäisesti ovat nurinniskoin; tässä kuvassa se ei haitanne joten jääköön.)

Meilahdesta löytyy siis ruusuja Pimpinellifolia-ryhmästä, Gallica-ryhmästä, Damascena-ryhmästä, Centifolia-Muscosa -ryhmästä, Bourbon-ryhmästä, Franco-Furtana -ryhmästä, Alba-ryhmästä ja Rugosa-ryhmästä, sekä erinäinen määrä näihin ryhmiin tai niiden liepeille sijoittuvia löytöruusuja. Ruusuja on viljelty Kiinassa ja Välimeren ympäristössä tuhansia vuosia, mm. Kreikassa jo ennen vuotta 900 eaa. Kasvitieteilijät ovat päätelleet, että esimerkiksi roomalaiset viljelivät ainakin ranskanruusuja (Rosa gallica), neidonruusuja (R. alba) ja damaskonruusuja (R. damascena). Rooman valtakunnan tuhouduttua persialaiset jatkoivat ruusunviljelyn kehittämistä. Viljelyssä epäillään olleen ainakin ranskanruusuja, neidonruusuja, damaskonruusuja ja sammalruusuja (Rosa moschata). Persialaiset viljelivät damaskon- ja mahdollisesti neidonruusuja ruusuveden ja -öljyn tuottamiseksi. Euroopassa ruusuja on alettu jalostaa 1700-luvulta lähtien, joilloin ovat syntyneet ns. vanhat eurooppalaiset ruusut. Tällöin mm. Hollannissa kehittyi uusi ruusuryhmä, kartanoruusut (Rosa centifolia). Jalostaminen on ollut innostunutta ja jalostamalla saatuja tai risteytymällä syntyneitä lajikkeita on aikojen kuluessa ollut ainakin 15000. Tutkijoiden arviot ruusujen alkuperäisestä lajimäärästä vaihtelevat sadasta yli nejään tuhanteen, mikä kertoo luokittelun vaikeudesta. Minulle riittää, että ruusu on ruusu; hauskat nimet tulevat kaupanpäällisinä.

Meilahden kuvasaaliin esittelen rosarion luokittelun mukaisesti. Ensimmäisenä esittäytyy sammalruusuihin eli Rosa Centifolia Muscosa -ryhmään kuuluva 'Henri Martin' vuodelta 1863. Sammalruusut ovat kartanoruusun muunnoksia, joiden erikoisuutena ovat "sammaloituneet" kukkapohjukset ja verholehdet. Kysessä on tarkemmin ottaen pihkantuoksuinen nystykarvoitus. Tässä ruusussa on jotain todella viehättävää; peikkomaista metsäläisyyttä yhdistettynä sulouteen.


Ranskanruusut

Rosa Gallica-ryhmä eli ranskanruusut ovat kaikkein vanhimpia viljeltyjä ruusuja ja ne ovat olleet vaikuttamassa jollain tavalla lähes kaikkien puutarharuusujen kehitykseen. Vanhoista ruusuista juuri ranskanruusuja on jalostettu kaikkein eniten ja vaikka osa lajikkeista on jo kadonnut, on R. Gallica lajikkeita silti eniten jäljellä näistä ns. historiallisista ruusuista. Ranskanruusuille on tyypillistä melko litteät, tiheästi kerrannaiset kukat, sekä voimakas tuoksu. Ranskanruusujen kestävyydestä Suomen oloissa ei ole pitkää kokemusta, sillä näitä ruusuja ei meiltä ole juurikaan löydetty ja laajempia istutuksia on tehty vasta 1990-luvulla.

Kirjoapteekkarinruusu, eli Rosa Gallica -ryhmän 'Rosa Mundi', on saanut alkunsa ennen vuotta 1583. Minua viehättää erityisesti R. Mundin kukan väri. Kyseessä on vahin ja tunnetuin raitakukkaisista ruusuista. Näyttääkö tuo nyt 'maan ruusulta'? Minusta siinä on pikemmikin jotain karnevalistista - mutta ehkä viittaus maahan juontuukin juuri siitä eikä juurevuudesta tai arkisuudesta, kuten olen tavannut ajatella.

Ehkäpä tämä seuraava varsinainen apteekkarinruusu olisi kannattanut esitellä ensiksi, mutta taisin kyllä luonnossakin sännätä kamerani kanssa ensin tuon kirjoversion luokse. Tuo yllä oleva 'Rosa Mundi' on syntynyt 'Officinalis' -lajikkeen silmumutaationa. Apteekkarinruusu 'Officinalis' tunnetaan jo ennen vuotta 1240. Ristiretkeläiset ovat tuoneet sen Lähi-Idästä Ranskaan ja sitä on siitä lähtien viljelty laajasti lääketarkoituksiin. Mistään ei ainakaan nopean tutkimisen perusteella selvinnyt, millaisia käyttötarkoituksia apteekkarinruusulla on ollut, mutta otan asiasta selvää myöhemmin.

Ranskanruusuihin eli Rosa Gallica-ryhmään kuuluu myös eksoottisen värinen 'Belle de Grecy'. Sinisestä ruususta on haaveiltu varmasti yhtä kauan kuin ruusuja on jalostettu, mutta jalostus ei ole tuottanut tuloksia. Ruusun suvussa ei vain esiinny puhtaansinisen väriaineen geenejä. Mutta eikö tuon 1800-luvun alkupuolelta kotoisin olevan ruusun purppuraa voisi jo pitää lähes sinisenä?

Seuraavana esittelyvuoron saa pilkkulehtinen ranskanruusu 'Alain Blanchard', joka on vuodelta 1839. Nuo pilkut eivät ole minusta läheskään niin kiehtovia kuin Rosa Mundin raidat, mutta esittelen tuon erikoisuutena. Alkuun olin jopa epävarma siitä, johtuuko pilkutus sateesta vai onko se tarkoituksellista.

Viimeisenä ranskanruusuna esiteltäväksi pääsee 'Tuscany', jota on viljelty euroopassa jo 1400-luvulla. Sen arvoksi mainitaan syvän viininpunainen väri, jota kukkien keskellä hehkuvat kullankeltaiset heteet korostavat. Kuvassa kukkien tummanpunaisuus, lähes mustuus, ei oikein pääse oikeuksiinsa. Minun vierailuni aikoihin kukinta oli jo loppumassa, enkä siis nähnyt pensasta koko komeudessaan.


Damaskonruusut

Damaskonruusuja pidetään vanhoista ruusuista voimakastuoksuisimpina ja niiden viljelyyn liittyykin keskeisesti kukkien käyttö ruusuveden ja -öljyn tuotannossa. Ajanlaskumme alussa Persiassa ja Intiassa tuotettiin valtavat määrät ruusuvettä, jota etenkin arabit arvostivat. Damaskonruusut olivat suosittuja antiikin Roomassa, mutta ne katosivat Euroopasta palatakseen takaisin ristiretkeläisten mukana 1200-luvulla. Damaskonruusut voidaan jakaa kesä-ja syysdamaskonruusihin, joista kesäversiot menestyvät Suomessa varmemmin. Yksi ryhmän tunnetuimmista edustajista, 'Blush Damask', on hyvin vanha lajike.

Toinen ryhmän edustaja, joka kiinnitti kamerani huomion, on 'St. Nicholas' vuodelta 1950. Tästä lajikkeesta en löytänyt muuta tietoa. Minusta se näytti varsin kauniilta hennossa vaaleanpunaisuudessaan.


Neidonruusut

Neidonruusut, Rosa alba-ryhmä, ovat ns. historiallisista ruusuista kestävimpiä Suomen oloihin. Neidonruusuille on tyypillistä valkoinen tai hempeän vaaleanpunainen värisävy, kaikki tummat sävyt puuttuvat. Neidonruusujen epäillään syntyneen viljellyn damaskonruusun ja jonkin koiranruusujen ryhmään kuuluvan lajin risteymänä. Neidonruusut olivat keskiajalla suosittuja, mikä näkyy mm. renessanssimaalareiden tauluissa. Esimerkiksi Botticellin kuuluisan maalauksen "Venuksen syntymä" vaaleanpunertavat ruusut on tunnistettu neidonruusuiksi. Renessanssiajan madonnamaalauksissa Neitsyt Marian kädessä oli usein valkoinen ruusu puhtauden ja viattomuuden symbolina, mistä myös tämän ruusuryhmän Neitsyt Mariaan ja nuoreen neitoon viittaava nimi on saanut alkunsa. Rosa alba-ryhmään kuuluva 'Semiplena' on vuoden 1500 tienoilta. Se on kestävä, ehkäpä kestävin neidonruusuista.

Mikkelin maalaiskunnasta, Tertin kartanon pihalta, on löydetty 'Maiden´s Blush' -nimisen neidonruusun kantaa. Tämä 'Tertin kartanoksi' nimetty ruusulajike on otettu taimitarhalisäykseen ja se on saanut KESKAS-tunnuksen, mikä on merkki hyvästä sopeutumisesta Suomen oloihin.

Huhhuh! Kylläpä näitä riittää! Lopetan tälläerää ja jatkan myöhemmin.

Ruusuja

Suunnitteilla on vierailu Meilalahden rosarioon, mutta sitä odotellessa muutamia ruusutunnelmia alkuviikon retkiltä. Nyt on pensasruusujen hehkein kukinta-aika; osalla lajeista kukinta on ryöpsähtänyt jo ylikin. En ole erityinen ruusuharrastaja, eli ennen retkeä nimikyltein varustettuun ympäristöön en voi luvata virallisia nimiä.

Kuten kuvasta voi ehkä tunnistaa, kierros alkaa kotikulmilta, Hauhonpuistosta. Puistoa mainostettiin Helsingin kaupungin verkkosivuilla ruusuihin keskittyneeksi, joten toiveikkaana suuntasin sinne uimahalliretken epäonnistuttua. Kovin suurta valikoimaa ei löytynyt, mutta kaikenlaista mukavaa kuitenkin. Kuten herkän punainen, yksinkertainen, ilmeisen hyvin menestyvä pensasruusulaji.

Huomion kiinnitti myös voimakastuoksuinen, purppuranpunakukkainen pensasruusu.

Olisi mukavaa, jos puistoissakin kasvit nimettäisiin samaan tapaan kuin vaikkapa kasvitieteellisissä puutarhoissa. Jos nimikylttien pelätään katoavan tai tuhoutuvan turhan nopeasti, voisi nimeämiseen miettiä muitakin ratkaisuja. Voisiko aluiden suunnitelmakartat (tai niiden esittelyversiot) julkaista verkkosivuilla? Tai olisiko mahdollista vaikkapa kaivertaa nimet alueella oleviin kivi- tai puurakenteisiin? Nimeäminen olisi yksi vastaisku sille huolestumiselle, jota julkisuudessa on tunnettu kansalaisten huonoja kasvintunnistustaitoja kohtaan. Tosin Helsingissä jopa puistot on nimetty surkeasti, joten ehkäpä kasvien nimeäminen ei ole asialistalla ensimmäisten joukossa.

Kumma kyllä, jopa Hatanpään arboretumissa Tampereella nimikyltit olivat melko yliolkaisia. Poikkesin katsomassa ruusuja sunnuntaina Helsingin bussia odottaessani. Silmiini sattuivat ainakin jokin keltainen harisoninruusuristeymä sekä väriltäään sen kanssa hienosti sointuva rugosa-risteymä.

Onneksi joistain pensaista oli näkyvillä myös nimet, sillä ne ovat osa ruusujen viehätystä. Saanko esitellä 'Fru Dagmar Halstrup'.

Soma 'Sweet Adeline' ensin yksittäisenä kukkana, sitten koko komeudessaan.

Viimeisenä Tampereentuliaisena vielä 'Nevada'.

Puutarharetkien ylöskirjaamisen yhtenä tavoitteena olisi kannustaa minua ottamaan enemmän selvää asioista, kuten nyt vaikkapa pensasruusujen jaottelusta ja eri lajien ja lajikkeiden tunnusmerkeistä. Kesken kesäkauden energia ei siihen tunnu riittävän, mutta ehkäpä talven aikana otan selvää näistäkin tyypeistä. Lopuksi vielä yleiskuvaa Hatanpään pensasruusuosiosta:

Mutta jotta ruusut eivät loppuisi lyhyeen, liitän mukaan vielä kuvia maalta. Esittelyssä perinteinen iki-ihana valamonruusu sekä somasti rusottava juhannusmorsian.